Historiallinen sopimus allekirjoitettu – Norja sitoutui yhtäläisiin palkkioihin mies- ja naispelaajille
Norjan jalkapallomaajoukkueiden kapteenit Stefan Johansen ja Maren Mjelde allekirjoittivat keskiviikkona Lontoossa historiallisen sopimuksen. Sopimuksessa taataan sekä miesten että naisten maajoukkueen pelaajille yhtä suuret palkkiot maajoukkue-edustuksista.
Tasa-arvoasiat urheilussa ovat olleet viime aikoina selvästi aiempaa enemmän tapetilla, ja naisurheilijoiden selvästi huonommat korvaukset ovat puhuttaneet myös Suomessa. Yle julkisti tällä viikolla selvityksen, jonka mukaan naisen euro on urheilussa vain 3 senttiä.
Muun muassa Tanskassa ja Ruotsissa naisten maajoukkueet ovat puolestaan lakkoilleet riittämättömien korvaustensa takia. Lakkomielialaa on esiintynyt myös ainakin USA:ssa ja Irlannissa.
Norjalaisten laatima tasa-arvoinen palkkiosopimus on tiettävästi ensimmäinen laatuaan jalkapalloilun parissa, ja epäilemättä äärimmäisen harvinainen muussakin urheilussa – ellei jopa ainoa laatuaan.
Uudessa sopimuksessa Norjan jalkapalloliitto maksaa naisten maajoukkueelle vuonna 2018 256 000 euroa aiempaa enemmän. Näin molemmat maajoukkueet saavat jatkossa palkkioina ensi vuonna 614 000 euroa.
– Olen ylpeä siitä, että olen norjalainen jalkapalloilija, naisten maajoukkueen kapteeni Maren Mjelde kommentoi Norjan jalkapalloliiton tiedotteessa CNN:n mukaan.
– On todella positiivista, että Norja on tässä asiassa pioneeri. Samaan aikaan tämä on tunnustus naisten jalkapalloilulle ylipäätään. On mahtavaa nähdä, miten paljon tämä merkitsee pelaajille ja kuinka valtavasti kansainvälistä huomiota asia on saanut, jalkapalloliiton pääsihteeri Pål Bjerketvedt jatkoi.
Norjan naisten maajoukkue on voittanut kaksi euroopanmestaruutta sekä MM-kultaa vuonna 1995. Tämän vuoden EM-kisoissa Norja jäi alkulohkoon. Norjan miehet on nähty arvoturnauksessa viimeksi vuonna 2000.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa