Vantaan Sanomat: Tutkimukset paljastivat Legirus Areenan romahtamisen todellisen syyn: ”Idiootit”

Kakkosessa viime kaudella pelannut vantaalainen FC Legirus Inter on suurissa vaikeuksissa taloudellisesti. Tilannetta ei ainakaan helpottanut Legirus Areenan romahtaminen, jonka todelliseksi syyksi paljastui lopulta ilkivalta.
Halli romahti lokakuun lopulla. Aluksi luultiin, että romahtaminen johtui lumen painosta, mutta tutimukset osoittivat toisin.
– Kun saatiin paikattua halli, niin selvisi, että sitä oli yritetty polttaa maan tasalle, seuran puheenjohtaja Jari Kurittu kertoi Vantaan Sanomille.
Halli on palvellut vantaalaisia junioreita ja viikonloppuisin hallissa on pelattu myös paljon harjoitusotteluita ja turnauksia. Korjaustöihin on palanut noin 100 000 euroa.
– Viime kausikin oli jo selviytymistaistelua ja tämän jälkeen olo on kuin tuulen huuhtoman perseen kanssa. Jotkut haluavat rakentaa liikuntapaikkoja ja idiootit ilmeisesti tuhota niitä. Tuhotyö oli suuri järkytys kaikille, Kurittu harmitteli.
Lue lisää Legiruksen hankalasta tilanteesta täältä.
Legiruksen taru näyttää päättyvän. Joukkueella ei ole yhtäkään pelaajasopimusta, eikä näillä näytöillä lisenssiä uusita Kakkoseen. Lisäksi seuran kassasta puuttuu noin 150 000 euroa. Legirusta on pyöritetty aiemmin venäläisen tukijan rahoilla, mutta tuki loppui viime kauteen.
– Tuntuu vain melko epätodennäköiseltä, että jostain ilmestyisi tukija, joka kaivaisi meille tarvittavat rahat. En lähde pelleilemään, jos talous ei ole turvattuna, Kurittu totesi.
Lue Vantaan Sanomien juttu tästä linkistä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan