IS: HJK-legendan jalka jouduttiin amputoimaan – ”Ajattelin ettei voi enää huonommaksi mennä”
Markku ”Fana” Palmroosin jalka on jouduttu amputoimaan. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Koko vyyhti alkoi purkautua reilu kaksi vuotta sitten. Diabetesta sairastavalla Palmroosilla oli isovarpaassaan haava, mutta mies ei ollut mennyt näyttämään sitä sairaalaan. Kun Palmroos sitten meni sairaalaan, tulos oli tämä:
– Oikean jalan isovarvas oli tulehtunut ja varvas jouduttiin poistamaan, mies sanoo IS:lle.
Tulehdus oli jo levinnyt jalkapohjaan ja nilkkaan, ja jo tuolloin uhkana oli jalan amputointi. Palmroos kuitenkin palasi työelämään viime tammikuussa. Hän toimi viime kaudella HJK:n B-juniorien valmennusryhmässä. Jalka ei vieläkään tuntunut hyvältä, ja maaliskuussa oireet olivat vakavia. Palmroos joutui lähtemään kotiin kesken pelin.
– Ja kun pääsin kotiin, soitin toisen taksin ja ajoimme Töölön sairaalaan.
– Jalassa oli ollut koko ajan tulehdus, mutta nyt se oli mennyt luuhun asti.
”Mietittyäni sanoin että laitetaan poikki”
Jalkapohjaa oli korjattu selästä ja reidestä otetuilla kudoksilla. Haava kuitenkin aukesi jatkuvasti. Leikkauksia oli loppukesästä tehty jo 21 ja lokakuun alussa kuume kipusi taas 40 asteeseen. Palmroos joutui viikoksi tiputukseen ja testeissä selvisi että luu oli tulehtunut.
Viime viikolla Palmroos kävi kontrollissa. Lopputulos oli melko hurja.
– Koska haava ei näyttänyt menevän millään umpeen, oli suuri vaara, että siitä aiheutuu verenmyrkytys.
Ja silloin tiedusteltiin amputoinnin mahdollisuutta.
– Vähän aikaa mietittyäni sanoin, että laitetaan poikki. Ajattelin, että ei tämä voi ainakaan huonommaksi mennä.
– Elämänlaatu paranee, kun kivut häviävät. Lisäksi olen saanut aivan fantastista hoitoa ja kohtelua täällä Töölön sairaalan osasto 3:lla
Seuraavat 2-3 viikkoa odotetaan leikkaushaavan umpeutumista. Sitten jalkaan laitetaan silikonituppi ja proteesi. Palmroos uskoo vielä palaavansa valmennushommiin.
– Joku ovi meni varmasti kiinni tämän takia, mutta ehkä monta muuta ovea aukeaa
Palmroos pelasi jalkapalloa Suomen pääsarjatasolla 1980- ja 90-luvuilla. Hän vartioi HJK:n maalia kolmeen eri otteeseen yhteensä 13 kauden ajan.
IS:n alkuperäisen jutun voit lukea tästä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö