Brasilia pelasi hurjissa olosuhteissa – Neymar: ”Epäinhimillistä”
Brasilia ja Bolivia päätyivät torstaina MM-karsintaottelussa maalittomaan tasapeliin.
Kotijoukkue Bolivian MM-haaveet oli haudattu jo kauan sitten, sillä joukkue oli ja on yhä Etelä-Amerikan karsintalohkon toiseksi viimeisellä sijalla. Matkaa jatkokarsintaan oikeuttavaan paikkaan on yhdeksän pistettä, ja otteluita on jäljellä enää yksi.
Viime MM-turnauksen isäntämaa Brasilia varmisti paikkansa ensi kesän Venäjän kisoissa jo maaliskuussa. Se on kerännyt viimeiseen karsintaotteluun lähdettäessä 38 pistettä 17 ottelusta ja johtaa maanosan lohkoa kymmenen pisteen erolla Uruguayhin.
Torstain karsintaottelu pelattiin Bolivian hallinnollisessa pääkaupungissa La Pazissa, joka sijaitsee paikoittain korkeimmillaan yli 4000 metriä merenpinnan yläpuolella.
Ohut ilma ja pieni happipitoisuus vaikuttavat luonnollisesti myös jalkapallon pelaamiseen, sillä hengittäminen käy korkealla hankalammaksi.
Brasilian maajoukkue julkaisi torstain ottelun jälkeen sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa sen tähtipelaajat istuskelevat rivissä happinaamarit kasvoillaan.
Maan ykköstähti, Paris Saint-Germainin laitahyökkääjä Neymar, julkaisi myös tilanteesta kuvan Instagram-tililleen ja sanoi, että oli epäinhimillistä pelata La Pazissa.
– Epäinhimillistä pelata tällaisissa olosuhteissa. Kenttä, korkeus, pallo… Kaikki oli huonosti, mutta me olemme tyytyväisiä joukkueen esitykseen, kertoi Neymar kuvan saatetekstissä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Bundesliiga-pelissä erikoinen loppu – kumpikaan ei yrittänyt maalintekoa
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa