Suomen A-maajoukkueen entinen puolustaja Sami Hyypiä olisi mahdollisesti kiinnostunut palaamaan entiseen seuraansa Liverpoolin valmentajan roolissa.

Liverpoolilla on erityinen paikka Hyypiän, 43, sydämessä. Hän edusti seuraa kymmenen vuoden ajan ja pelasi punapaitojen riveissä lähes 450 ottelua.

Suomalaistoppari päätti peliuransa Bayer Leverkusenissa vuonna 2011, minkä jälkeen hän on toiminut apuvalmentajana Suomen maajoukkueessa sekä päävalmentajana Leverkusenissa, Brighton & Hove Albionissa ja FC Zürichissä.

Hyypiä kertoi LFCHistory.net-sivuston haastattelussa, että hän olisi avoin ehdotukselle, jos Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kaipaisi hänen apuaan.

– Harkitsisin sitä varmasti. Liverpoolilla on yhä iso paikka sydämessäni. Jos voisin auttaa millä tavalla tahansa. Pidän Kloppista. Hän on erittäin intohimoinen jalkapallon suhteen. Hän elää jalkapallosta. Pidän hänen omistautumisestaan.

– Tiedän, että hän (Klopp) haluaisi viettää enemmän aikaa treenikentällä kuin hän pystyy, mutta kun joukkueella on niin paljon pelejä, se ei ole mahdollista.

Hyypiä on pitänyt suhdettaan yllä Liverpoolin kanssa. Hän oli kesällä joukkueen mukana, kun Kloppin ryhmä oli kiertueella Hong Kongissa. Suomalaispuolustajan lisäksi reissussa oli myös muita entisiä pelaajia, kuten John Barnes, Robbie Fowler, Gary McAllister ja Jason McAteer.