AS Monaco -pomo kiittelee Kylian Mbappea siirtoneuvotteluista: ”Hänelle tulisi antaa kunniaa”

AS Monacon varapresidentti Vadim Vasilyev kertoi uutistoimisto TASS:lle, että hän ei ymmärrä, miten Paris Saint-Germain pystyy ostamaan Kylian Mbappen ja silti noudattamaan Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n taloudellisen reilun pelin eli FFP:n säännöstöä.
Mbappe, 18, lähti Monacosta lainalle PSG:hen, jolla on mahdollisuus ostaa ranskalaistähti omakseen ensi kesänä 180 miljoonalla eurolla. Aiemmin tänä kesänä pariisilaisseura täydensi hyökkäystään jo FC Barcelonan brasilialaishyökkääjällä Neymarilla, jonka hankkiminen maksoi PSG:lle 222 miljoonaa euroa.
– Me emme vielä viime hetkilläkään ymmärtäneet, miten tämä diili toteutettaisiin, sillä UEFA oli kiinnostunut taloudellisen reilun pelin noudattamisesta, sanoi Vasilyev ESPN:n mukaan.
– Meidän tulisi antaa kunniaa Kylianille ja hänen perheelleen, sillä he vaativat neuvottelujen aikana, että siirto tapahtuisi vain, jos se toteutettaisiin Monacoa suuresti hyödyttävillä ehdoilla.
– Meille oli tärkeää, että lopetamme neuvottelut pää ylhäällä. PSG ymmärsi, että heidän pitää maksaa juuri tuo summa.
UEFA on jo käynnistänyt tutkinnan PSG:n siirroista, mutta seuran johtoporras on julkisesti vannonut, että he ovat noudattaneet FFP:n sääntöjä tarkasti.
Pariisilaisjoukkuetta rangaistiin taloudellisen reilun pelin sääntöjen rikkomisesta jo vuonna 2014 sakoilla ja pelaajarajoituksilla. Seuraavasta rikkomuksesta saattaa napsahtaa jo huomattavasti tuntuvampi rangaistus, kuten Mestarien liigasta poissulkeminen.
Vasilyevin mukaan Mbappen menettäminen pahimmalle kilpailijalle oli Monacolle kova paikka, mutta hän oli loppujen lopuksi tyytyväinen.
– Se oli erittäin vaikea diili. Aluksi emme halunneet päästää pelaajamme vastustajan leiriin. Minulle on kehittynyt erittäin hyvä suhde pelaajaan ja hänen vanhempiinsa, erityisesti hänen isäänsä, joka toimii myös hänen agenttinaan. Kun kuulin heidän näkökulmastaan, miksi hän halusi siirtyä Pariisiin, minä hyväksyin sen ja me aloitimme vaikeat ja väsyttävät neuvottelut PSG:n kanssa.
– Uskon, että tästä kehkeytyi maailman jalkapallon onnistunein diili.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”