Valioliigan huippumanageria viedään Saksaan – ”Hän on aina yksi Bayernin ehdokkaista”
Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin entinen päävalmentaja Ottmar Hitzfield uskoo, että Liverpool-manageri Jürgen Klopp seuraa vielä joku päivä hänen jalanjälkiään ja siirtyy Bayernin päävalmentajaksi.
Hitzfield voitti Dortmundin ja Bayernin kanssa yhteensä yhdeksän Saksan Bundesliigan mestaruutta. Klopp toimi Dortmundin keltamustapaitojen käskyttäjänä vuosina 2008-2015 ja toi seuralle kaksi peräkkäistä sarjamestaruutta, yhden DFB-Pokalin voiton sekä kaksi DFL-Supercupin pokaalia.
– Jürgen Klopp kuuluu aina ehdokkaisiin, kun puhutaan Bayernin päävalmentajasta. Hän tuntee Bundesliigan, hänestä tuli Saksan mestari ja hän voitti pokaalin. Uskon ja odotan, että hänestä tulee vielä FC Bayernin valmentaja, sanoi Hitzfield t-online.de -sivuston haastattelussa Goalin mukaan.
Vuonna 2015 Klopp jätti rakkaan Dortmundinsa ja siirtyi Englantiin, Liverpoolin manageriksi. Pokaalit ovat vältelleet Liverpoolia Kloppin ensimmäisen 18 kuukauden aikana, vaikka hän on johdattanut joukkueen jo kahteen loppuotteluun.
Viime vuoden liigacupin finaalissa Manchester City oli rangaistuspotkukilpailun päätteeksi vahvempi lukemin 3-1 ja Sevilla päihitti Poolin samoin numeroin saman kevään Eurooppa-liigan päätösottelussa.
Hitzfield uskoo, että Kloppin menestyksen päivät Liverpoolin peräsimessä ovat vielä edessäpäin.
– Jürgen Klopp kuuluu huippuvalmentajien joukkoon, mutta hän ei ole voittanut yhtäkään kansainvälistä suurturnausta, kuten muut. Hänestä tulee Englannin mestari ennemmin tai myöhemmin, siitä olen vakuuttunut. Hän rakentaa jotain Liverpoolissa. Hän on motivaattori ja fantastinen mainosmies saksalaisille valmentajille.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö