Arsenal-legenda varoittaa seuran ennätysostosta Valioliigasta: ”Siitä tulee vaikeaa”
Arsenal rikkoi tänä kesänä seurahistoriansa siirtoennätyksen hankkimalla hyökkääjä Alexandre Lacazetten Lyonista 52 miljoonalla punnalla (noin 58 miljoonaa euroa).
Lacazette, 26, on jo monena vuonna osoittanut, että hänestä on sylkemään maaleja. Pelkästään viime kaudella osumia syntyi Ranskan Ligue 1:ssa 28 kappaletta.
Arsenalin seuralegenda Robert Pires varoittaa kuitenkin maanmiestään Lacazettea siitä, kuinka iso hyppy on kyseessä, kun vaihtaa Ranskasta Englannin pääsarjaan.
Pires teki saman tempun vuonna 2000, kun hän siirtyi Marseillesta Arsenaliin, jossa hän vietti kuusi menestyksekästä kautta voittaen muun muassa kaksi FA Cupia ja kaksi Valioliigan mestaruutta.
Hän toivoo, että Lacazettesta tulee jymymenestys Englannissa, mutta haluaa muistuttaa, että häneltä itseltään meni noin puoli vuotta sopeutumiseen.
– Hän on hyvä hyökkääjä, joka on tehnyt paljon maaleja Lyonille. Alusta tulee tietysti erittäin vaikea, koska Ranskassa ja Englannissa pelaaminen eivät ole samoja asioita. Peli on erittäin aggressiivista (Englannissa), kertaa Pires Sky Sportsin haastattelussa.
– Mutta sopeutumisessa, rytmin ja temmon löytämisessä, siihen minulta meni kuusi tai seitsemän kuukautta.
– Se oli erittäin hankalaa, minulle vaikeinta oli aggressiivisuus ja intensiteetti. Se oli hankalaa, koska minä tulin Ranskasta, ja siksi Valioliigassa on juuri niin vaikeaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa
- Niklas Pyyhtiä siirtymässä lainalle Serie B:hen
- FC Inter hankki Veikkausliigan sarjanousijan avainpelaajan

- Gnistanin tähtipelaajalle jatkosopimus