Peter Schmeichel kommentoi poikansa Kasperin spekuloitua siirtoa Man Unitediin

Vielä ei voi täysin sanoa, että pojasta olisi poika parantunut, kun puhutaan Tanskan huippmaalivahdeista Kasper ja Peter Schmeichelista, mutta huonosti ei ole nuoremmallakaan mennyt.
Kasper Schmeichel nousi kovaan kastiin, kun hän voitti Leicesterin maalivahtina Valioliigan mestaruuden kaudella 2015-16. Peter-isän saavutuksiin on vielä kuitenkin matkaa, sillä hän voitti ManU:n paidassa viisi kertaa Englannin mestaruuden.
Huhuissa on spekuloitu sillä, nähdäänkö ManU-paidassa pian taas Schmeichel, sillä ManU on arvioinut vaihtoehtoisia korvaajia David De Gealle, mikäli hän lähtisi Real Madridiin kesän aikana. Peter-isä innostui siirtohuhuista.
– Se olisi unelmien täyttymys (nähdä hänet ManU:ssa), isä-Schmeichel hehkutti TalkSPORT:lle.
Kasper pelasi jälleen vahvan kauden Leicesterin maalinsuulla ja hänen sopimuksensa seuran kanssa on voimassa vielä vuoteen 2021 saakka. Isä-Schmeichel myöntääkin, ettei Kasperilla ole tällä hetkellä pakottavaa tarvetta lähteä Leicesteristä, mutta jos sopiva tarjous tulisi esimerkiksi Unitedin suunnalta, olisi sitä puntaroitava.
– Kasperilla ei ole mitään tarvetta siirtyä tällä hetkellä mihinkään, mutta jos sellainen mahdollisuus (pelata ManU:ssa) tulisi, olisi se fantastista, entinen huippuveskari puntaroi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”