Tottenhamin taival eurokentillä päättyi – oma maali ja ulosajo ratkaisevassa osassa

Tottenham Hotspurin tie Eurooppa-liigassa tyssäsi varhaisessa vaiheessa, kun lontoolaisjoukkue jäi ulos kilpailun 16 parhaan joukosta. Torstai-illalla pelattu toinen osaottelu päättyi 2-2 ja belgialainen KAA Gent eteni neljännesvälieriin yhteismaalein 3-2.
Lontoolaiset lähtivät toiseen osaan maalin tappioasemasta, mutta saivat loistavan alun, kun Christian Eriksen iski varhaisessa vaiheessa 1-0-maalin.
Tottenhamilla eivät kuitenkaan olleet tähdet kohdillaan. Kymmenen minuuttia ensimmäisen maalin jälkeen, Harry Kane ohjasi pallon vahingossa omaan verkkoon, ja ennen ensimmäisen jakson loppua Dele Alli sai suoran punaisen kortin.
Eurooppa-liigan ennätysyleisö oli Wembleyllä seuraamassa, kun Tottenham yritti vajaamiehisenä tehdä kahta maalia edetäkseen kilpailussa.
Tunnin kohdalla Victor Wanyama huudatti lontoolaisyleisöä ja iski Tottenhamin yhden maalin päähän jatkopaikasta, mutta Gentin Jeremy Perbetin maali kymmenen minuuttia ennen loppuvihellystä pilasi isäntien takaa-ajon.
Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino oli pettynyt, mutta näki myös hyviä puolia joukkueensa pelaamisessa.
– Olen erittäin pettynyt. Olimme innoissamme, kun pääsimme pelaamaan taas kotiyleisön eteen, mutta päästimme maalin ekalla jaksolla, minkä jälkeen kaikki oli hankalampaa. Toisesta puoliajasta olen ylpeä, sillä pelasimme rohkeasti ja loimme paikkoja. Saimme kuitenkin vain yhden maalin tehtyä, vaikka olimme erittäin energisiä, kertoi Pochettino BBC:lle.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”