Ikoninen, Mestarien liigan edeltäjän 80-luvulla voittanut seura menettää nimensä – vaarassa myös sarjapaikka

Steaua Bukarest hävisi oikeuskamppailun oikeudesta nimeensä ja seuran tulevaisuus on vaakalaudalla.
Oikeusistuimen ratkaisun mukaan seura on käyttänyt nimeään laittomasti. Se erkaantui valtion urheiluseurasta SCA Bukarest vuonna 1998, mutta Romanian puolustusministeriön mukaan nimi on kuulunut alunperin armeijan jalkapallojoukkueelle.
Ministeriö haastoi seuran oikeuteen vuonna 2011, ja vaati että se lopettaa nimen käyttämisen. Oikeuden ratkottua asian puolusministeriön hyväksi, ministeriö ilmoitti vaativansa seuralta lisäksi 40 miljoonaa euroa korvauksia nimen laittomasta käytöstä.
Seuran omistaja Gici Becali aikoo valittaa ratkaisusta korkeampaan oikeusasteeseen. Becalin mukaan seura menee konkurssiin, mikäli se joutuisi maksamaan puolustusministeriön vaatimat korvaukset. Silloin seura tippuisi amatööritasolle neljänteen divisioonaan, jossa armeijan varsinainen Steaua Bukarest pelaa.
Omistaja kertoi myös aikeistaan muuttaa seuran nimi FC Sports Becaliksi oman nimensä mukaan.
– Fanit kyllä seuraavat perässäni. He sanovat, että on tapahtunut suuri epäoikeudenmukaisuus ja tulevat perässäni, Becali sanoi AS:n mukaan.
Vuoden 1986 Euroopan cup -voittaja on maansa menestynein seura. Se on voittanut 26 Romanian mestaruutta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Harry Kane juhlii uransa ensimmäistä mestaruutta: ”Tuntuu makealta”
- Inter Milan kiinnostunut Aston Villassa loistaneesta espanjalaisesta
- HJK:n uusi päävalmentaja Miika Nuutinen: Mikä muuttuu pelaamisessa?
- HJK:n urheilujohtaja: Miksi koko harjoituskausi hukattiin ja päävalmentajaa vaihdettiin vasta nyt?
- Lehti: Simo Valakari ei ole kiinnostunut HJK-pestistä
- Bayern Münchenin Bundesliiga-mestaruus varmistui
- Atalantan ja Interin fanit rajussa tappelussa – 26-vuotias kannattaja kuoli
- Sky: Liverpool aloittaa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa
- Kai Meriluoto ratkaisi Slovenian pääsarjan kärkikamppailun
- Virallista: HJK antoi potkut Toni Korkeakunnakselle
- Lehti: Simo Valakari ei ole kiinnostunut HJK-pestistä
- HJK:n urheilujohtaja: Miksi koko harjoituskausi hukattiin ja päävalmentajaa vaihdettiin vasta nyt?
- HJK:n keskikenttäpelaajan sopimus purettiin
- HJK:n uusi päävalmentaja Miika Nuutinen: Mikä muuttuu pelaamisessa?
- Kai Meriluoto ratkaisi Slovenian pääsarjan kärkikamppailun
- Atalantan ja Interin fanit rajussa tappelussa – 26-vuotias kannattaja kuoli
- L’Équipe: Lähtö edessä? – Tuomas Ollilan Paris FC aikoo käyttää hurjia summia kesän siirtoikkunassa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Sky: Liverpool aloittaa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa
- Bayern Münchenin Bundesliiga-mestaruus varmistui