Liverpool pestasi superlupauksen – Jürgen Klopp taivutteli pelaajan itse!
Liverpool Echo -lehden mukaan Marko Grujic on päässyt yhteisymmärrykseen Liverpoolin kanssa.
19-vuotias serbialainen keskikenttäpelaaja on siirtymässä Red Star Belgradista valioliigaseuraan viiden vuoden mittaisella sopimuksella. Serbian alle 21-vuotiaiden maajoukkupelaajan uskotaan lentävän jo tällä viikolla lääkärintarkastukseen.
Grujic on kaupasta huolimatta pelaamassa kauden loppuun asti nykyisessä seurassaan. Liverpool maksaa nuorukaisesta seitsemän miljoonaa euroa, muta saa miljoonan takaisin hyväksyessään lainapestin.
Red Star Belgradilla on myös 10% osuus Grujicin jälleenmyynnistä.
Hankinta on Jürgen Kloppilta ensimmäinen seurassa. Uusi vahvistus ei välttämättä olisi myöskään onnistunut ilman luotsin apua, sillä luotsi itse suostutteli pelaajan liittymään valioliiganippuun. Klopp onnistui taivuttelemaan Grujicin kertomalla hänelle henkilökohtaisesti, miksi haluaa hänet joukkueeseensa.
Näiden puheiden jälkeen Grujic ei voinut vastustaa enää tarjousta.
Grujic oli osa joukkuetta, joka juhli viime kesänä Serbian kanssa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta. Nuorukainen oli haluttu pelaaja siirtomarkkinoilla, sillä ainakin italialainen Inter oli myös vahvasti kintereillä. Liverpool pelkäsikin jossain vaiheessa menettävän lupauksen juuri Serie A -seuralle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa
- Niklas Pyyhtiä siirtymässä lainalle Serie B:hen
- FC Inter hankki Veikkausliigan sarjanousijan avainpelaajan