Markus Heikkinen: ”Usko joukkueen tekemiseen lähti Kotkasta”
HJK:n vaikea kausi kulminoitui monessa mielessä vieraspeliin Kotkassa syyskuun lopussa. Nyt menossa on vahva jakso ja olisi vaikea kuvitella, ettei HJK voittaisi myös kauden päätösotteluaan Kuopiossa.
HJK pelasi syyskuun lopussa vierasottelun KTP:ta vastaan. Isännät olivat tauolla 1-0-johdossa, mutta vieraat veivät toista 45-minuuttista. Loppulukemiksi kirjattiin HJK:n mestaruushaaveiden kannalta hankala 1-1-tasatulos. Peli oli helsinkiläisille liigassa peräti seitsemäs putkeen ilman voittoa.
Kotkaan saapuneet lukuisat Klubi-fanit ryntäsivät kamppailun jälkeen kentälle. Kapteeni Markus Heikkinen vastasi kannattajien kysymyksiin rauhallisesti.
Nyt sunnuntaina HJK otti kolmannen peräkkäisen voittonsa ja on noussut takaisin mestaruustaistoon. Kultamitalit eivät ole helsinkiläisten omissa käsissä, mutta Heikkinen iloitsi suuresti tuoreesta 4-0-kotivoitosta. Ottelu IFK Mariehamnia vastaan oli myös ”Makon” viimeinen Sonera Stadiumilla HJK:n pelaajana.
– Juttelimme Kotkassa fanien kanssa ja ymmärrys oli molemminpuolista. Turhautumista esityksiin oli sekä joukkueella että faneilla. He ovat jaksaneet kuitenkin olla tukenamme ja reissata ympäri Suomea. Se on todella hienoa, kapteeni kiitteli sunnuntaina.
HJK pelasi Heikkisen mukaan Kotkassa hyvän toisen puoliajan. Seuraavat kolme peliä joukkue on siis voittanut.
– Usko joukkueen tekemiseen lähti Kotkasta. Sen jälkeen esityksemme ovat olleet tasaisen hyviä.
– Meillä oli tänään muutama paikka ensimmäisellä puoliajalla, mutta niin oli IFK:llakin. Emme saaneet peliämme rullaamaan aivan niin kuin oli toiveissa. Kopissa oli kuitenkin tietämys ja luottamus, että pystymme parantamaan. Niiden kahden peräperään tulleen maalin jälkeen sitten huomasi, että Maarianhaminalla ei ole enää niin paljon pelattavaa.
SJK johtaa Veikkausliigaa ennen päätöskierrosta 57 pisteellä. RoPS on perässä pisteen ja HJK kaksi. Viimeiset ottelut pelataan sunnuntaina 25.10. klo 13.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”