4-3-1-2. Emme ikävä kyllä puhu Mika Lehkosuon jostain uskomattomasta taktisesta ryhmittymästä Kazakstanissa. Kyse on pelkästä lopputuloksesta. HJK hävisi Mestarien liigan 3. karsintakierroksen ottelun 4-3, jota se johti tauon jälkeen 1-2.

Toinen mainitsemisen arvoinen numeropari tästä piinallisesta koitoksesta FC Astanaa vastaan on 90+3. Tuolla suomalaisen futisvuoden 2015 hullunkurisimmalla minuutilla, jonka jokainen HJK-mielinen haluaisi pyyhkiä pois, rikottiin helsinkiläisten eurounelmat. 3-3-tasapeli oli suomalainen eurounelma, kun 4-3 taas tiesi painajaista; epäonnistumisen ja onnistumisen välillä oleva matka on lyhyt mutta julma (raportti pelistä).

Jos FC Astanan ja HJK:n ottelu olisi käsikirjoitus elokuvaan, se olisi viskattu heti pölyttymään unohdettujen mappien joukkoon. Tapahtumien kulkua olisi varmasti pidetty turhan epärealistisina, jotta tuotannon käynnistystä olisi edes mietitty.

– Aivan järjetön idea! Eihän tuollaista voi tapahtua, olisi Hollywood-pomo huutanut jo hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä.

Tiedoksi kuitenkin vaan, että sanaparissa Suomi + futis on kaikki mahdollista, erityisesti ikävät viime hetken maalit. Pelkästään niistä saisi kirjan jatko-osineen tehtyä. Ja miten kummallinen tuo ottelu olikaan, ehkä kummallisin ikinä näkemäni. Kertokaa ihmeessä vaikkapa kommenttikenttään, jos muistatte kummallisemman ottelun, jossa toisena osapuolena on ollut sinivalkoinen ryhmittymä?

Ja miten se tuntuukin siltä, että suomalaisten seurajoukkueiden tai Huuhkajien suurimmat ottelut ovat aina jotenkin niin outoja. Tapahtuu kerta toisensa jälkeen asioita, joita ei voisi kuvitellakaan tapahtuvan. Aivan kuin romanttinen komedia huipentuisi siihen, että kaikki päähenkilöt kuolevat. Ei sellaista yksinkertaisesti tapahdu. Ei tällaistakaan ottelua pitäisi yksinkertaisesti olla.

Kuqin pusku Tshekeissä ja sen jälkeinen vastahyökkäys, veitsenterävä sade Unkaria vastaan Olympiastadionin illassa, lukuisat sinivalkoiset sulamiset europelien paahteessa. Sinivalkoinen futishistoria tuntee monta kauhutarinaa – ja yksi sellainen lisää kirjoitettiin Kazakstanin korvia huumaavassa illassa.

Mitä kummallisimpia maaleja: Örlund imuroi 1-2-osuman, ja kaksi seuraavaa maalia olivatkin jo silkkaa mustaa huumoria. 4-3-osuma oli kuin varoittamaton teloitus juuri luetun armahduksen jälkeen.

Mitä järkevää siis voi sanoa ottelusta, joka ei millään tavalla ollut järkiperäinen koitos?

– Too soon, tavataan huutaa rapakon takana, kun yritetään laskea huumoria jostain tulenarasta aiheesta liian aikaisin.

Nyt on yksinkertaisesti ”too soon” kommentoida ottelua tätä järjellisemmin. Toivottavasti Aki Riihilahden äiti Ira edelleen antaa terapiaistuntoja pelaajille. Niille on nyt tarvetta. Mikään joukkue ei ansaitse sellaista lopputulemaa kuin HJK tänään.

Voimia myös Arto Ihatsulle. Ikimuistoinen matka hänellekin, mutta tuskin sellainen mitä superfani ennen ottelua toivoi.

Kysyin otsikossa, onko tässä mitään järkeä. Eipä tietenkään ole. Ei loogisuutta aina ole yksittäisissä peleissä, eikä etenkään sellaisissa, joissa on suomalaisväriä mukana.

Jaakko Käyhkö
Twitter: @JaakkoKayhko

Aiheet Artikkelit HJK Käyhkön Kulma Uutiset Veikkausliiga