”Jalkapallo on peli, jota pelataan 90 minuuttia ja lopussa Suomi häviää. Vuosisadasta toiseen”.

Tuomas Kyrö on hienosti vääntänyt Gary Linekerin kuuluisan sitaatin sinivalkoiseen suuhun sopivaksi. Viimeksi keskiviikkona suomalainen futisväki sai taas yhden muiston lisää märehdittäväksi, kun FC Astana nujersi HJK:n vajaamiehisenä aivan pelin viime hetkillä Mestarien liigan karsintojen 3. kierroksella.

Tähän mennessä on ehditty jo todeta, että FC Astanan miljoonien arvoinen voittomaali oli paitsio. Voitaisiin siis sanoa, että taas meille kävi näin. Aina meille suomalaisille käy huonoa tuuria. Mitä kuitenkaan on huono tuuri yhdessä jalkapallo-ottelussa?

Ei tuuria eikä pelkkää sattumaa

Jalkapallo-ottelu koostuu sadoista, jos ei tuhansista, yksittäisistä suorituksista; kaikkiaan otteluun mahtuu hurja määrä myös vääriä valintoja, joista osa on sitten tuhoisempia kuin toiset. Nämä virheet maksavat joskus pisteitä, joskus eivät. On sattuman kauppaa, kuinka paljon virhe kulloinkin maksaa. Yleensä mitä kovempi vastus, sitä vähemmän saa anteeksi.

Ehkäpä siksi kovat pelit tuntuvat kääntyvät niin kovin usein sinivalkoisia vastaan?

Jalkapallo on myös kaikkea muutakin kuin yksilöiden peli. Joukkuepeleissä organisointi eri tilanteissa sekä taktiset valinnat saattavat kaventaa joukkueiden välillä olevien yksilöiden eroa. Tästä syystä esimerkiksi vuosi sitten MM-kisoissa Iran pystyi melkein pysäyttämään supertähtiä vilisevän Argentiinan.

Ei, Argentiinalla ei sinä päivänä ollut huonoa tuuria.

Millä tavalla hyökätään, missä ryhmittymässä puolustetaan ja miten, kuinka hoidetaan kulma, miten reagoidaan pallonmenetyksen jälkeen… Nämä asiat eivät esimerkiksi ole tuurista kiinni, vain yhtälöitä, jotka pitää ratkaista niin hyvin kuin mahdollista. Eikä tämä ole vielä edes syvällistä ajattelua. Tuuria on sitten puolestaan vaikkapa se, jos pallo kimpoaisi kulmapotkusta lokin kautta verkkoon.

Peliä pitää katsoa analyyttisesti, loogisesti ja pragmaattisesti.

Ei koululaisellekaan sanota, että tarvitset onnea ratkaistaksesi suorakulmaisen kolmion hypotenuusan pituuden. Sen sijaan hänelle esitellään Pythagoraan lause. Äidinkielen tunnilla ei lohduteta, että sinulla kävi huono tuuri tuon konditionaalin kanssa. Sen sijaan opetetaan uudestaan äidenkielemme sääntöjä.

On vain pulma, ja on vain vastaus kysymykseen. Ei puhuta tuurista, sattumasta tai mistään muistakaan retoriikan keinoista, joita epäonnistujat käyttävät.

Mistä ero tulee?

Jalkapallo-ottelussa ero syntyy pelin päätteeksi siitä, kumpi tekee jatkuvalla syötöllä yksittäisiä asioita paremmin ja tehokkaammin. Tähän vaikuttavat yksiöiden taitojen lisäksi valmennuksen luoma organisointi ja lähestymistapa eri tilanteisiin.

Jos vetää kauheat pohjat alleen kotona ja lähtee sitten pokaamaan baarin kauneinta naista, ei se kompurointi ja takeltelu ole tuon valmistautumisen jälkeen huonoa tuuria taikka sattumaa. Sama pätee futikseen eri tilanteissa.

Voimmeko puhua huonosta tuurista, jos 90+3 minuutilla vastustaja pääsee puskemaan täysin vapaasti voittomaalin takatolpalta? Onko se huonoa tuuria, jos pallo kimpoilee elintärkeässä karsintapelissä viiden oman pelaajan kautta omaan maaliin? Onko se pelkkää sattumaa, jos Suomi on luonut maalipaikkoja valmentajan mukaan vaikka kuinka paljon, mutta lohkossa ollaan lähes jumbona?

Sanoisimmeko HJK:n olleen onnekas, jos paitsio olisi vihelletty ja peli olisi päättynyt 3-3?

Tuossa on juuri se ongelma. Emme puhuisi pelistä, puhuisimme sattumasta. Teemme tätä ihan liikaa.

Jaakko Käyhkö
Twitter: @JaakkoKayhko

Aiheet Artikkelit HJK Huuhkajat Käyhkön Kulma Uutiset Veikkausliiga