Yksi kerrallaan he lähtevät. Suomen kovimman pelaajasukupolven edustajat kentiltä siis.

Teemu Tainio liittyi tänään ilmoituksellaan siihen joukkoon, jonka naulaan laitettujen nappisten edessä maamme nuorempien futaajien on syytä ottaa lakki päästä, laittaa älypuhelin hetkeksi taskuun ja miettiä, onko valmis tuntemaan jäsenissään samankaltaista ihanaa kipua, jota Tornion terrieri kantoi mukanaan läpi uransa.

Ja löytyykö omasta sydämestä samanlaista paloa ja rakkautta tätä hienoa lajia – jalkapalloa – kohtaan kuin Tainiolla.

Teemu Tainio on yksi Suomen jalkapallohistorian kovimmista pelimiehistä. Elleivät kovan ja armottoman pelityylin vuoksi tulleet lukuisat loukkaantumiset olisi haitanneet uraa, olisi miehen A-maajoukkuesarakkeessa lukeman 67 sijaan jotakuinkin tuplat. On hyvin kuvaavaa, että hän teki debyyttinsä Richard Möller Nielsenin aikana ja oli terveenä ollessaan avauksen mies Antti Muurisen, Jyrki Heliskosken, Roy Hodgsonin ja Stuart Baxterin joukkueissa.

Mixu Paatelainen sai jo kertaalleen A-maajoukkueuransa hyllylle laittaneen pelimannin mukaan joukkueeseen ja varsinkin edellisissä karsinnoissa Tainio oli loistava: lähes kylmiltään keskikentän tasapainottavaksi pelaajaksi Gijonissa tullut Tainio oli yksi ihmeen luottomiehiä. Aika oleellinen tilastotieto: Teemu Tainio oli Suomen A-maajoukkuemies 17 vuotta!

Otin miehen pelityylin hänen itsensäkin kanssa puheeksi monta kertaa haastattelujen merkeissä tavattuamme. Erityisesti silloin heitin asiasta herjaa, kun Tainio oli varttunut Huuhkajien vanhimmaksi pelaajaksi.

”Teme” jaksoi ottaa asian leikillä, mutta ei koskaan myöntynyt siihen, että hänen pitäisi ottaa iisimmin. Hän tiesi, millainen pelaaja hän oli, halusi olla, ja piti olla. Vaikka kroppa sai pelityylin takia oman valtavan määränsä osumia, ei Tainio halunnut pelata muulla tavalla kuin sillä, millä osasi: Täysillä. Itseään säästelemättä tai ei lainkaan. Ja kyllähän Tainio myös osumia jakeli.

Pitkä ura ulkomailla päättyi 2013, kun Tainio palasi Suomeen ja HJK:n paitaan. Tilille tuli Klubissa kaksi mestaruutta ja yksi Suomen Cupin voitto sekä paikka historiallisesti Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Ja tämä kaikki joukkueen kapteenina – se, että HJK:n nauhaa kantaa torniolainen pelaaja, kertoo arvostuksesta.

HJK ei ole ainoa joukkue, jota Tainio on nauhan myötä ”virallisesti” johtanut. Hän oli ikäkausimaajoukkueiden kapteeni ja nousi samaan rooliin myös Ranskan Auxerressa.

Huuhkajien kapteenistossa hän oli pitkään, ja viime aikoina, jos Niklas Moisander oli poissa, Tainio kantoi kunnialla nauhaa. Tosin nauhaa Tainio ei ole koskaan tarvinnut ollakseen eri joukkueiden suuria johtajatyyppejä. Asenne kentällä, harjoituksissa, leireillä, hotellissa, muita pelikavereita kohtaan ja kaikkea siltä väliltä, ovat nostaneet Teemu Tainion yhden pidetyimmistä pelaajista joukkuekavereiden ja fanienkin keskuudessa.

Tämä täysin riippumatta maasta ja joukkueesta. Teemu Tainio on mies, jolle ovet ovat auki ja ystäviä riittää, menee hän sitten Tornioon, Pariisiin, Lontooseen, New Yorkiin tai Amsterdamiin. Joskus on sellaisia tyyppejä, joista kenelläkään ei ole mitään pahaa tai negatiivista sanottavaa. Tainio on sellainen.

Hän ei myöskään ole koskaan viihtynyt julkisuuden keskipisteessä eikä ole juurikaan ollut mediassa muuta kuin ammatin velvoittamin urheilujutuin. Oli aika tyypillistä Tainiota, että lopettamisilmoitus tuli Palloliiton sivujen kautta napakkana tiedotteena, muutamalla kommentilla höystettynä. Isompia seremonioita ei tarvittu, kun Tainio päätti siirtyä elämässään seuraavaan vaiheeseen.

Suomalaisen jalkapalloilun arvokkain palkinto, Captain’s Ball, jaetaan syksyisin kauden päättäjäisgaalassa. Palkintoraati on onnistunut hyvin monipuolisissa valinnoissaan. Palkinto esiteltiin erikoispalkintona ja se annettiin ensimmäistä kertaa oikeutetusti Jari Litmaselle.

Tämän jälkeen Litmanen antoi pokaalin ikuisesti kiertäväksi ja ensimmäinen palkittu oli Janne ”Jose” Lindberg, juuri uransa päättänyt MyPan kapteeni ja maajoukkueessakin nauhaa Litmasen varamiehenä kantanut keskikenttätaistelija. Tämän jälkeen palkinto on mennyt moneen oikeaan osoitteeseen, mutta puhtaasti pelaaja-ansioistaan on Lindbergin jälkeen palkittu vain Anne Mäkinen, jonka valinnassa painoi tietysti myös valtavan suuri tienraivaustyö naisten jalkapallon eteen.

Nyt olisi hyvä tilaisuus palauttaa palkinto juurilleen. Teemu Tainio on kantanut kapteeninnauhaa lähes jokaisella tasolla niin virallisesti kuin henkisestikin.

Ansiot kentällä kestävät vertailun lähes jokaiseen suomalaispelaajaan, mutta kun tähän lisätään Tainion ansiot kentän ulkopuolella ja joukkuepelaajana vailla vertaa, ei Captain’s Ballia voisi kuvitella paremmissa käsissä kuin ”Tornion Terrierin” ensi syksyllä. Toivon mukaan myös muut instanssit, kuten vaikkapa Urheilugaala, ovat hereillä. Tänä lauantaina loppui yksi suomalaisen jalkapallohistorian merkittävimmistä pelaajaurista.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen

Aiheet Artikkelit Huuhkajat Markkasen kommentti Tainio Teemu Uutiset