Käyhkön Kulma: Onko suomalainen futis kriisissä?

Haluttiin sitä tai ei, kriisi on ollut oikea sana kuvaamaan menoa suomalaisessa futiksessa.

Kunka moni uskoi vuosi sitten, että MYPA:n taival korkeimmalla sarjatasolla tulisi päättymään? En tiedä, varmaan joku kylätietäjä Anjalankoskella vähintään sellaista huuteli. Varmaan moni muukin. Vaan harvassa olivat ne, jotka olisivat osanneet sanoa, etteivät seuran edellytykset riitä jatkossa edes Ykköseen.

On varmaan turhaa sanoa, että virheitä on MYPA:ssa tehty, ja että toimintaympäristö seuran ympärillä on muuttunut paljon entistä vaikeammaksi. Yhtä turhaa on myös sanoa, että maailmasta on tullut julma paikka. Kun taloustilanne kiristyy, löysää ei anneta.

Virheet talouslaskelmissa näkyvät kuin heikkoudet kentällä huippupelissä – ja näistä puutteista rangaistaan. Armotta. Aina.

Ensin TPS ja nyt perään entistä rajummin MYPA. Turmiollisuutta on yhdistänyt tietoinen riski: on tähdätty suuremmaksi kuin mitä ollaan oltu. Kunnianhimosta on vaikea ketään syyttää, mutta yhtä lailla voi kysyä, onko riskijohtaminen hyvää johtamista.

Kumman tehtävä on unelmoida, fanien vai seurajohdon?

Mitä olisi Veikkausliiga ilman HJK:ta?

Uskaltaako kukaan oikeasti kysyä, mitä olisi Veikkausliiga tällä hetkellä ilman HJK:ta? Mikä olisi tällä hetkellä sen pelillinen taso ilman helsinkiläisseuraa? Ja ennen kaikkea mikä olisi liigaseurojen uskottavuus taloudellisesti ilman tätä yhtä kotimaista jättiläistä.

Vielä joitain vuosia sitten HJK:lla oli joitain yksittäisiä varteenotettavia kilpailijoita taloudellisesti. Nyt seura on omassa kastissaan – ja surullista kyllä hyvä näin.

Nimittäin vakavaraista liigaseuraa yhdistää tietoisuus omista rajoista. SJK, FC Lahti ja VPS vaikkapa eivät tavoittele kuuta taivaalta, vaan tasaista maata jalkojensa alta. Se on – valitettavasti – realismia Veikkausliigassa vuonna 2015. Se on ainoa tapa rakentaa tulevaa. Kärsivällisesti ja askel kerrallaan.

Kun lähtee nakkikioskin jonossa uhittelemaan itseään suuremmille, käy huonosti.

Seurat jotka eivät tätä ymmärrä pyyhkiytyvät liigakartalta. Kysykää MYPA:lta tai kysykää TPS:ltä.

Tuhon tie

Menestys seuraa kärsivällisyyttä. MYPA ja TPS lähtivät hakemaan oikotietä nostamalla budjettiaan ja kaikki tietävät seuraukset. Kuka muistaa, että viime vuonna MYPA nosti budjettiaan yli 200 000 eurolla? Pelaajapalkkioihin upposi tuosta summasta suurin osa.

Vuonna 2013 samaa tuhon tietä kulki TPS – turkulaisseura lähti riskillä kauteen eikä nyt puhuta Roopesta tai Rikusta. Kummankaan seuran kohdalla valittu strategia ei päässyt seurojen historiikkien menestyskausien marginaaleihin.

Kysyttiinkö tuolloin näitä päätöksiä tehdessä oikeita kysymyksiä? Mitä sitten vaikka riski olisi kannattanut? Olisiko lopputulos pitkällä tähtäimellä ollut yhtään erilaisempi? Siis voisiko riski edes lopulta kannattaa?

Jos vaikkapa TPS olisi pärjännyt kesällä 2013, olisiko se oikeasti muuttanut suuressa kuvassa mitään. Tai mitä sitten jos MYPA olisi menestynyt viime kaudella? Alasajo näiden seurojen strategioilla oli ehkä sittenkin vain ajan kysymys.

Entäpä jos kumpikaan seura ei olisi milloinkaan ottanut näitä riskejä? Mikä olisi tilanne nyt?

Toimivaa seuraa yhdistää pitkäjänteisyys: yksittäisen kauden heilahtelu ei vaikuta ratkaisevasti kokonaiskuvaan. Jos tämä malli ei toteudu, futiksemme on jatkuvassa kriisitilasssa.

Toki vaikkapa MYPA:n kohdalla moni asia, joihin ei ole voitu vaikuttaa, on mennyt pieleen. Silti aiemmin tehdyt virheet vaan muistavat nyt näitä seuroja muistuttaa.

Sääliksi käy, mutta ehkä liigaputoajien kohtaloista tulisi ensi sijassa hakea oppia tulevaan.

Jaakko Käyhkö, Twitter: @JaakkoKayhko