HJK:n joukkue rakentuu: ”Tarvitsemme vielä kaksi hyökkääjää ja toisen maalivahdin”

Hallitsevan Suomen mestarin HJK:n joukkue rakentuu pala kerrallaan. Kaksi laadukasta pelaajaa jokaiselle pelipaikalle haluava ryhmä on lähiaikoina vahvistanut joukkuettaan kahdella kovan luokan ulkomaalaisvahvistuksella.
Ensin ryhmään liittyi viime viikolla lähes 150 ottelua Englannin Championshipissä pelannut ranskalainen keskikentän pohjapelaaja Guy Moussi, 30. Tällä viikolla Klubi julkisti japanilaisen hyökkäävän keskikenttäpelaajan Atomu Tanakan, 27, sopimuksen. Tanaka on pelannut Japanin kivikovassa pääsarjassa J-liigassa lähes 200 ottelua.
Joukkueen päävalmentajan Mika Lehkosuon mukaan joukkue tarvitsee vielä kolme pelaajaa.
– Tarvitsemme vielä kaksi hyökkääjää ja toisen maalivahdin. Seurassa neljä ihmistä tekee koko ajan hartiavoimin töitä sen kanssa, että nämä positiot saadaan täytettyä. Jo lähipäivinä voi tulla ratkaisuja asian suhteen.
– Asialla on kiire, sillä tietyllä tavalla tärkeimmät palaset joukkueesta puuttuvat yhä. FC Honkaa valmentaessani havaitsin useana vuonna, että aina kun meillä oli hyvä hyökkääjä, niin menestystä tuli, Lehkosuo sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Uusia testimiehiä ei välttämättä ole tulossa, sillä Klubi havittelee sen kategorian pelaajia, että he eivät näytille tule.
– Esimerkiksi Tanakan CV on niin kova, että häntä oli turha pyytää Suomeen näytille. Täällä ei ymmärretä, kuinka kova sarja J-liiga on. Se ei pärjää Euroopan 4-5 isoimmalle liigalle, mutta on heti seuraavassa kategoriassa, Lehkosuo toteaa.
Matti Heikkilä
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Mestarien liigan välieräparit selvillä
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti
- Mestarien liigan välieräparit selvillä
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään