Hongan ex-puolustaja lähellä sopimusta Norjaan
FC Honkaa viime kaudella edustanut Henri Aalto on lähellä sopimusta Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Fredrikstadin kanssa.
Fredrikstad kiinnostui Aallosta hänen pelattua Suomen sopimuksettomien pelaajien maajoukkueessa Oslon FIFPro Winter Tournamentissa.
– Fredrikstadin valmentaja (Håkon Wibe-Lund) oli katsomassa turnausta ja pyysi tulemaan heidän harjoituksiinsa näytille. Niinpä matkustin suoraan Oslosta viikoksi sinne.
– Vedimme tosi tiukan treeniviikon, ja kaikki meni hyvin. Sopeuduin mielestäni nopeasti niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Sain kiitosta taktisesta valmiudestani ja ongelmanratkaisukyvystä sekä johtajuudesta, Aalto kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Tällä viikolla Wibe-Lund ilmoitti Suomeen palanneelle Aallolle haluavansa espoolaislähtöisen puolustajan riveihinsä. Fredrikstad on kärsinyt viime vuodet erittäin pahoista talousvaikeuksista, ja raha saattaakin vielä nousta siirron esteeksi.
– He tarvitsevat kaksi topparia, joista minä olisin toinen. Johtokunta on kuitenkin luvannut toistaiseksi rahat vain yhteen. Seura katselee Tippeliganin (Norjan pääsarja) suuntaan, koska haluavat toisen olevan jo paikalliseen pelityyliin tottunut.
Aalto on keskustellut myös muutamien Veikkausliigaseurojen kanssa, mutta ulkomaille siirtyminen houkuttelee.
– Valmentaja pyysi minua odottamaan ensi viikkoon ennen kuin teen sopimusta muualle. Jos rahoitus järjestyy, niin haluaisin siirtyä Fredrikstadiin, Aalto toteaa.
Matti Heikkilä
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kiinan jalkapallon jattiläinen ulos ammattilaissarjoista – taustalla vakavat talousongelmat
- Real Madrid -legenda yöpyy seuran harjoituskeskuksessa – 11 lapsen isän pitkä avioliitto särkymässä
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Niklas Pyyhtiä siirtymässä lainalle Serie B:hen
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa