Argentiinan maalivahti murensi Hollannin haaveet – MM-finaalista vuoden 1990 toisinto!

Argentiina eteni MM-finaaliin Saksan seuraksi kaatamalla Hollannin rangaistuspotkukilpailun jälkeen 4-2-lukemin. Varsinaisella peliajalla tai jatkoajalla ei nähty maaleja.
Hollanti, joka oli pudottanut puolivälierissä Costa Rican, sai kehnoimman mahdollisen alun rankkareihin. Hyvän ottelun pelannut Ron Vlaar ampui heikon vedon, minkä Argentiinan maalivahti Sergio Romero torjui keskeltä.
Argentiinalta Lionel Messi ja Ezequiel Garay sekä Sergio Aguero onnistuivat Hollannin maalilla pelannutta Jasper Cilleseniä vastaan, mutta Hollannin kolmas vetäjä Wesley Sneijder sai taas todeta Romeron vahvemmaksi, kun tämä venyi pitkälle oikelle suuntautuneeseen vetoon.
Tällä kertaa Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal oli jo käyttänyt kaikki vaihtonsa, joten Costa Rica -ottelun tapaiseen viime hetken maalivahtivaihtoon ei ollut mahdollisuutta.
Lopullisen ratkaisun iski Argentiinan neljäntenä laukojana pallon maaliin torjunnan kautta ampunut Maxi Rodriguez.
Saksa ja Argentiina kohtasivat MM-finaalissa vuonna 1990, jolloin Saksa eteni maailmanmestariksi. Finaali pelataan sunnuntaina.
Robben hukkasi mahtipaikan varsinaisen peliajan viime hetkillä
Varsinaista peliaikaa ja jatkoaikaa kuvasi parhaiten tarkka vastustajien nollaaminen ja kovin montaa selvää maalipaikkaa ei syntynyt. Paras paikka siunaantui Hollannin Arjen Robbenille varsinaisen peliajan kääntyessä lisäajalleen. Hän oli jo nokikkan maalivahdin kanssa, mutta Argentiinan Javier Mascherano ehti liukui pallon eteen ratkaisevalla hetkellä.
Jatkojalla puolestaan Argentiinan vaihdosta kentälle päässyt Rodrigo Palacio sai läpisyötön Messiltä 115. minuutilla, mutta miehen löysä pusku jäi maalivahdin hyppysiin, kun parempaankin oli ainekset.
Hollanti kohtaa pronssipelissä Brasilian lauantaina.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti