Tutkimus paljastaa: Tämä MM-ryhmä ei käytä aikaa maassa kieriskelyyn!
Moni MM-futiksen seuraaja on huomannut joidenkin pelaajien hiukan värittävän loukkaantumistaan. The Wall Street Journal tutki asiaa paljastaen, että ainakaan yksi MM-kisajengi ei turhaan maassa kieri.
Monissa MM-matseissa pelaajat ovat jääneet maahan kierimään tuskissaan, mutta kokeneet varsin pian ihmeparantumisen, kun pallo on taas potkaistu peliin. Tällainen näyttely on pääasiassa taktista: sen avulla voidaan pelata aikaa tai hankkia vastustajalle kortti.
The Wall Street Journal tutki tähän mennessä kertyneen MM-datan ja havaitsi, että ensimmäisen 32 pelin aikana yhteensä 302 pelaajaa on ehtinyt kieriä tuskissaan maassa. Aikaa tähän on tuhlaantunut yhteensä 132 minuuttia. Lehti jätti laskuista tilanteet, joissa loukkaantuminen oli todellinen ja pelaaja missaa tai ainakin todennäköisesti joutuu jättämään ottelun väliin.
Tilastot paljastivat, että johtavan joukkueen tapauksessa aikaa haaveritilanteisiin meni häviöllä olevaa joukkuetta enemmän. Johtavien ryhmien osalta laskettiin 103 ”loukkaantumista” ja aikaa meni neljä kertaa enemmän kuin tappiolla olleiden joukkueiden kohdalla. Takamatkalla olleiden lukemat olivat 40 ”loukkaantumista” ja 12,5 minuuttia ”tuska-aikaa”.
Honduras viihtyy nurmen pinnassa
Pisimpään maassa on kierinyt Hondurasin joukkue. Yhteensä aikaa on tuhraantunut seitsemän minuuttia ja 40 sekuntia. Eniten aikaa tuhraantui Ranskan pelin ensimmäisen jakson aikana (5 minuuttia, 10 sekuntia). Tuolloin peli oli tasan.
Yhdessä pelissä eniten loukkaantumisia on kerännyt Chile. Espanjaa vastaan Chile johtoa suojellessaan kieri maassa 11 loukkaantumisen verran. 24 joukkuetta eivät ole päässeet vastaavaan lukemaan edes kahden pelin aikana.
Yksi MM-ensikertalainen ei selvästi hallitse ”tuska-ajan” hyödyntämistä. Tämä joukkue oli Bosnia ja Herzegovina. Ryhmässä on ollut vain kaksi ”loukkaantumista”, eikä aikaa ole tuhlattu kuin 24 sekuntia. Voisiko tässä olla yksi syy, miksi joukkueen pelit päättyivät jo alkulohkoon?
Tutustu tarkemmin tutkimukseen tästä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Eurooppa-liigan liigavaihe pelattiin loppuun – näin kävi
- Bayern-hyökkääjä haluaa vaihtaa maisemaa – herättänyt paljon kiinnostusta: ”Emme koskaan saaneet näin paljon puheluita”
- Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa – tässä Rennesin ykkösvaihtoehto uudeksi luotsikseen
- Joel Pohjanpalon kipparoima Venezia teki uuden hankinnan La Ligasta
- Virallista: Borussia Dortmund vahvisti uuden päävalmentajan
- HJK:n uusi hankinta loukkaantui
- Fabrizio Romano: Glen Kamaran siirtosaagassa tapahtumassa merkittävä käänne
- Bayer Leverkusenin hyökkääjän saudisiirto kariutui – Al Nassr sijoitti miljoonat valioliigatähteen
- Mestarien liigan liigavaihe saatiin pakettiin – viimeisellä kierroksella tehtiin yli 60 maalia
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Joel Pohjanpalon kipparoima Venezia teki uuden hankinnan La Ligasta
- Bayern-hyökkääjä haluaa vaihtaa maisemaa – herättänyt paljon kiinnostusta: ”Emme koskaan saaneet näin paljon puheluita”
- HJK:n uusi hankinta loukkaantui
- Eurooppa-liigan liigavaihe pelattiin loppuun – näin kävi
- Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa – tässä Rennesin ykkösvaihtoehto uudeksi luotsikseen
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin