Joel Perovuo syötti eilen joukkueensa Bialystok Jagellonian 1-0-maalin Puolan cupin puolivälierien toisessa osaottelussa.

Suomalainen vastasi vaparikuviossa metrin sivuttaissiirosta ja joukkuekaveri Bekim Balaj pallon latasi voimalla 25 metristä yläkulmaan Lechia Gdanskin verkkoon.

Lechia tasoitti vielä, mutta Jagellonia eteni yhteismaalein 3-2 välieriin. Perovuo otti ottelussa myös varoituksen.

Välierävastus selviää keskiviikkona, kun loput puolivälieräkamppailut saadaan pelattua.

28-vuotias Perovuo pelasi vielä viime kauden HJK:ssa, mutta teki talvella sopimuksen Hongaan. Ulkomaanpykällä kuitenkin mahdollisti siirron edelleen Puolaan, missä hän aloitti tammikuussa onnistuneen näyttöleirinsä jälkeen.