Ainutlaatuisen upeaa reilua peliä Bundesliigassa – Katso video!
Saksan Bundesliigassa nähtiin viikonloppuna todella harvinaislaatuinen reilun pelin ele, joka on saanut ylistystä yli maanrajojen.
Werder Bremenin tehomies Aaron Hunt kaatui Werderin 2-0-johdossa rangaistusalueella ja ottelun erotuomari oli jo viemässä palloa pilkulle. Hunt kuitenkin käveli tuomarin luo ja kertoi tälle, ettei häntä rikottu tilanteessa. Näin tuomari perui rangaistuspotkupäätöksensä ja vastustajajoukkue Nürnbergin pelaajat antoivat Huntille tämän hyvin ansaitsemat olalle taputtelut.
– Sanoin tuomarille, että se oli enemminkin oma heittäytymiseni. Halusin hakea kosketuksen, mutta huomasin, että Javier Pinola vetäytyi tilanteesta. Kamppailin hetken itseni kanssa. Tällä tavalla en halua voittaa, vaikka olemmekin putoamistaistelussa, Hunt kertoi hienosta toiminnastaan Die Weltin sivuilla.
Huntin teko ei ollut ottelun ainoa reilu teko. Myös Nürnbergin japanilaispelaaja Hiroshi Kiyotake oli oikaissut tuomarin tekemän virheen tämän näytettyä erheellisesti Nürnbergiläisille kulmapotkua, vaikka pallo osui viimeisenä Kiyotakeen itseensä.
”Nostan Aaronille hattua”
Hunt sai Bremenin valmentajalta Robin Duttilta reilut kiitokset toiminnastaan.
– Nostan Aaronille hattua. Olemme sanoneet pelaajille, että Werder edustaa reilua peliä. Osa sitä on, että emme ota vastaan väärin annettuja rankkareita. Aaronin toiminta todistaa, ettemme vain saarnaa siitä, vaan myös toimimme sen mukaan, Dutt sanoo.
Werder Bremen voitti ottelun 2-0 ja kasvatti eron Nürnbergiin viiteen pisteeseen. Putoamisviivaan on matkaa kahdeksan pistettä.
Katso tästä video Aaron Huntin sukeltamisesta ja heti perään seuranneesta reilusta tunnustuksesta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa
- Niklas Pyyhtiä siirtymässä lainalle Serie B:hen
- FC Inter hankki Veikkausliigan sarjanousijan avainpelaajan