Maajoukkuelegenda Huuhkajien päätavoitteesta: ”Paineitahan siitä tulee”
Maajoukkuelegenda Joonas Kolkka odottaa muun jalkapalloväen tavoin tulevana viikonloppuna tapahtuvaa vuoden 2016 EM-kisojen karsintaa.
Päävalmentaja Mixu Paatelainen on puhunut näistä karsinnoista pitkään oman tähänastisen päävalmennusaikakautensa päätapahtumana.
– Jos asiaa ajattelee noin, niin paineitahan siitä tulee. Itseäni ei haitannut, jos niitä oli, ja pelit kiinnostivat. Toivottavasti se antaa jotain ylimääräistä, kun tajutaan että ihmiset seuraavat ja joukkueesta ollaan kiinnostuneita, tuumii Kolkka SuomiFutis-sivuston erikoishaastattelussa työnantajansa PSV Eindhovenin junioriakatemiassa.
Kolkka kuuluu itse ns. edelliseen pelaajasukupolveen, josta siirtyminen nykyjoukkueeseen ei ollut helppo tilanne joukkueelle. Kolkka itse edustaa sukupolvenvaihdosasiassa koulukuntaa, jonka mukaan peleihin tulisi valita paras mahdollinen joukkue.
– Nyt on valittu pitkän tähtäimen tie. Olemme jo pitkällä, ja nyt tilanne on hyvä. Toivottavasti näissä karsinnoissa saadaan alusta asti pelit toimimaan niin, että kisapaikka olisi todellisuutta, Kolkka tuumaa.
Lisää Joonas Kolkan ajatuksia maajoukkueen menneestä ja tulevasta Panu Markkasen piinapenkissä tällä sivustolla aivan lähiaikoina.
Panu Markkanen, Eindhoven
Twitter: @PanuMarkkanen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut