Saksan MM-vahdille kuuden miljoonan eroraha – halusi vain istua VIP-katsomossa

Vuoden 2010 MM-kisoissa Saksan kakkosvahtina toiminut Tim Wiese on äkkirikastunut mies. Kokenut 32-vuotias Bundesliiga-maalivahti oli ajautunut seurassaan TSG Hoffenheimissa täydellisesti sivuraiteelle eikä ollut enää puoleen vuoteen harjoitellut joukkueensa kanssa.
Wiesellä oli Hoffenheimin kanssa kesään 2016 saakka voimassaoleva sopimus. Sopimukseen kirjattujen vuositulojen suuruudeksi arvioitiin yleisesti 3,5 miljoonaa.
Hoffenheim ilmoitti hyvissä ajoin kesällä, ettei Wiesellä ole enää asiaa pelaavaan kokoonpanoon, mutta maalivahti oli tyytyväinen oloonsa seuran VIP-katsomossa. Muun muassa Venäjältä saamiinsa siirtotarjouksiin Wiese antoi järjestelmällisesti kielteisen vastauksen.
Vihdoin eilen saaga saatiin päätökseen ja Hoffenheim ja Wiese sopivat sopimuksen purusta. Seura joutui kuitenkin tekemään mittavan myönnytyksen. Bildin tietojen mukaan Wiese kuittaa erorahana seuralta muhkeat kuusi miljoonaa euroa. Lottovoitto miehelle, jonka viimeisestä ottelusta tulee sunnuntaina kuluneeksi vuosi.
Eläkepäiviinsä valmistautuvan Wiesen kuulumisista voi lukea lisää täältä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Mestarien liigan välieräparit selvillä
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause