Yllätyskäänne: Panama tehnyt Fifa:lle selvityspyynnön – jääkö Meksiko rannalle MM-kisoista?
Kerroimme pari viikkoa sitten, kuinka Meksiko selvisi vain rimaa hipoen ensi vuoden MM-kisojen jatkokarsintaan sen verivihollisen USA:n tehtyä ottelun yliajalla kaksi maalia Panamaa vastaan ja jätettyä Panaman Meksikon taakse lohkon viidenneksi. Nyt Meksiko valmistautuu jo kovaa vauhtia playoff-vaiheeseen Uutta-Seelantia vastaan Suomen toimittua aamuyöllä maan sparraajana.
Meksikon jo varmalta näyttänyt jatkopaikka on kuitenkin joutumassa kyseenalaiseksi, sillä Panaman jalkapalloliitto on ilmoittanut twitterissään jättäneensä kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifa:lle selvityspyynnön Meksikon hyökkääjän Christian ”Chaco” Giménezin edustusoikeudesta. Syntyperäinen argentiinalainen pelasi Meksikon paidassa neljässä MM-karsintaottelussa. Yksi näistä oli Meksikon 2-1-voittoon päättynyt ottelu Panamaa vastaan karsintojen toiseksi viimeisellä kierroksella.
Toinen kansalaisuuden vaihtaja herätti Panaman
Nyt 32-vuotias Giménez pelasi panamalaisen PanamaAmerica-lehden mukaan vuonna 2001 alle 20-vuotiaiden Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa kuusi ottelua Argentiinan paidassa ja teki turnauksessa synnyinmaalleen myös maalin. Fifa:n säännöissä kerrotaan, että kansalaisuutta vaihtava pelaaja ei uuden maan edustusoikeuden saadakseen ole saanut pelata minkään muun maan virallisia kilpailullisia otteluita aikaisemmin.
Panama heräsi tutkimaan asiaa, kun Meksiko yritti saada edustusoikeuden toiselle syntyperäiselle argentiinalaiselle, Rubens Sambuezalle. Fifa kuitenkin eväsi tämän peliluvan, sillä Sambueza oli kantanut Argentiinan pelipaitaa vuoden 2001 alle 17-vuotiaiden MM-turnauksessa.
Uhka Meksikon voittojen kääntämisestä tappioksi on todellinen, sillä vastaavia tapauksia nähtiin myös Afrikan MM-karsintojen yhteydessä, ja silloin kabinettituomiot olivat armottomia. Valituksen käsittelyssä tulee joka tapauksessa kiire, sillä Meksikon on määrä kohdata Uusi-Seelanti kotikentällään jo 13. marraskuuta.
Giménez itse pysyy rauhallisena
Giménez itse ei ole asiasta lainkaan huolissaan, sillä hänen mukaansa Fifa käsitteli asian jo kesällä ennen Giménezin elokuista A-maajoukkuedebyyttiä myöntäessään miehelle peliluvan. Hänen mukaansa Argentiinan osallistumista junnuturnaukseen ei katsottu ”viralliseksi”, koska sen ei tarvinnut karsia ikäluokan MM-kisoihin.
– Sääntö sanoo selkeästi, että otteluiden pitää olla virallisia pelejä ja A-luokan kansainvälisiä otteluita. Argentiina oli vuonna 2001 alle 20-vuotiaiden MM-kisojen isäntämaa ja oli siten jo kisoihin selviytynyt. Maanosan mestaruuskilpailut eivät siis olleet virallisia karsintaotteluita, Giménez puolustautuu MLSSoccer.com-sivustolla.
- Helmareiden ratkaisuotteluun kolme muutosta – tässä kokoonpano taisteluun EM-kisapaikasta
- Otso Liimatan valmentaja vaihtumassa Portugalissa
- FM: PSG-pelaajat ajautuneet riitoihin Luis Enriquen kanssa
- Sport1: Alphonso Davies sittenkin jäämässä Bayern Müncheniin
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan
- Helmareiden päävalmentaja: Näihin kahteen asiaan EM-kisapaikka ratkeaa
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- Fiorentinalta päivitys sairaskohtauksen saaneen Edoardo Boven tilasta
- Oliver Antmanilla tehokas sunnuntai
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- Sport1: Alphonso Davies sittenkin jäämässä Bayern Müncheniin
- Helmareiden päävalmentaja: Näihin kahteen asiaan EM-kisapaikka ratkeaa
- PSG vaarassa jäädä ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Enrique pitää tilannetta epäreiluna: ”Emme todellakaan ansaitse tätä”
- FM: PSG-pelaajat ajautuneet riitoihin Luis Enriquen kanssa
- Fiorentinalta päivitys sairaskohtauksen saaneen Edoardo Boven tilasta
- Harry Kane loukkaantui – Bayernilta tiedote
- Oliver Antmanilla tehokas sunnuntai