Espanjalle jättikorvaus ystävyysottelusta Afrikassa
Gabon sai houkuteltua Espanjan vieraakseen marraskuiseen ystävyysotteluun, mutta ei ilman muikeaa korvausta. Marcan mukaan Espanjan jalkapalloliitto kuittaa yhdestä ottelusta Gabonissa peräti neljän miljoonan euron palkkion. Länsi-Afrikassa esiintyy palavaa intohimoa saada maailmantähtiä esiintymään kentilleen, sillä vastaavan suuruusluokan tarjouksia Espanja on saanut mm. Kongosta, Kamerunista ja Senegalista.
Kyseessä on jo kolmas peräkkäinen kerta, kun Gabon saa marraskuisen arvovieraan. Kaksi vuotta sitten Brasilia kävi voittamassa isäntänsä 2-0-maalein ja vuosi sitten Portugali pelasi samalla stadionilla 2-2-tasapelin. Espanja pyysikin ennen kutsuun vastaamistaan Portugalin jalkapalloliitolta konsultaatiota Stade d’Angondjén olosuhteista. Stadionin on Gabonin pääkaupunkiin Librevilleen lahjoittanut kiinalainen rakennusyritys Shanghai Construction Group.
Takapiruna ottelutapahtuman järjestämisessä häärii Gabonin presidentti Ali Bongo Ondimba. Ondimba kutsui taannoiseen Brasilia-otteluun yli tuhat henkilökohtaista vierastaan ja tästäkin ottelusta on tarkoitus tehdä samanlainen juhla, sillä osa Espanjan massiivisesta palkkiosta tulee suoraan presidentinkanslian kassasta.
Gabon on maailman jalkapallorankingissa sijalla 84 eikä se selviytynyt ensi kesän MM-turnaukseen. Joukkueen suurin tähti on Borussia Dortmundissa pelaava hyökkääjä Pierre-Emerick Aubameyang.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä