TPS nosti neljä miestä reserviryhmästään: ”Kutsu tuli aika puskista”

TPS kohtaa sunnuntaina Veritas Stadionilla sarjassa kolmantena killuvan VPS:n klo 18.30 alkavassa ottelussa.
Viikko sitten elämänsä ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon liigapelissä päässyt Matias Louanto ei ole vieras mies vaasalaisille, sillä mies kävi VPS:n testissä keväällä ilman tulosta.
– En kuitenkaan viikon aikana ehtinyt sen enempää kavereihin tutustua. Hyvä joukkue VPS kuitenkin on. Hieno päästä näyttämään heille sunnuntaina, että olen kehittynyt, Louanto kertoo TPS:n uutiskirjeessä.
Kovan loukkaantumissuman keskellä oleva TPS nosti aiemmin tällä viikolla kokoonpanoonsa neljä uutta nuorta pelaajaa, joista Louanto on juuri yksi. Muut kolme nuorta peluria ovat TPS-kasvatit Jeremias Kaari, Jere Aalto ja Riku Sjöroos. Kolme ensiksi mainittua olivat TPS:n mukana jo viime sunnuntaina Espoossa.
– Totta kai oli vähän perhosia vatsassa, mutta onneksi ne lähtivät aika hyvin lämmittelyn aikana. Kutsu TPS:n rinkiin tuli aika puskista. En ollut ehtinyt pelata kuin neljä peliä ÅIFK:ssa, kun loukkaantuminen oli alla. Mieluisa yllätys oli, Louanto kiittelee.
Veikkausliigan sunnuntaina otteluihin kuuluu myös kärkitaistelu HJK-Honka sekä MYPA-Inter.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti