Juha Reini: ”Schalke haluaa pitää Teemu Pukin joukkueessa”

Hyökkääjä Teemu Pukin saksalaisen agentin kanssa yhteistyötä tekevä ex-maajoukkuepelaaja Juha Reini ei ole yllättänyt suomalaisen jatkosta Gelsenkirchenissä.
SuomiFutis-sivusto raportoi tänään torstaina, että bundesliigaseuran manageri Horst Heldt vahvisti suomalaisen jäävän ensi kaudeksi Schalkeen muiden seurojen tiedusteluista huolimatta. Heldtin mukaan asiasta sovittiin yhdessä Pukin kanssa (uutinen).
Pukin asioista hyvin perillä olevan Reinin mukaan Gelsenkirchenissä arvostetaan suomalaiskärjen palveluksia.
– Schalkella on ollut koko ajan kiinnostus siihen, ettei Teemu lähde mihinkään. He haluavat pitää Teemun joukkueessa. Se on ihan selvä asia, ja se on ollut koko ajan näin, Reini kertoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kiinnostusta Pukkia kohtaan olisi ollut myös muualta. Kiinnostusta on ollut koko ajan.
– Isolla rahallahan pääsee sitten mistä tahansa joukkueesta aina eteenpäin, Reini lisää.
”Schalke pitää Pukista kynsin ja hampain kiinni”
Pukki sopi jatkosta tiettävästi yhteisymmärryksessä Heldtin kanssa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita lisää peliaikaa suomalaisen kannalta.
– Se on valmentaja, jonka kanssa pelaaja keskustelee niistä asioista. Ei urheilu- tai muu johto seurassa, Reini selventää.
Reinin mukaan Schalkella on varmasti käyttöä Pukille:
– Suurin homma jatkossa on se, että Schalke on ilmoittanut, että he haluavat pitää kynsin ja hampain miehestä kiinni. Onhan se niin, että seurajohdolla on aina oma näkemys pelaajasta. Pelaaja sitten totta kai haluaa aina pelata.
Siirtohuhut pyörivät jo talvella
Pukin nimi liikkui siirtohuhuissa jo talvella. Kun siirtokuviot menivät tuolloin myttyyn, moni odotti suomalaisen liikkuvan muualle kesälle.
– Talvella määrätyt seurat olivat kiinnostuneita. Silloinkin kävi niin, että Schalke vaan yksinkertaisesti ilmoitti, että he haluavat pitää Teemun ja luottamusta löytyy. Se oli se syy, minkä takia Teemu lopulta jäi sinne.
Reini uskoo, että Schalkella on jonkinlaisia suunnitelmia Pukin varalle. Turhaan maaliahnetta Huuhkaja-pelaajaa ei mukana roikotettaisi.
– Pelaajan pitää aina itse arvioida se, että kuinka realistiset ne mahdollisuudet peliaikaan ovat. Tällä hetkellä Schalken puolelta mahdollisuudet ovat varmasti olemassa. Muutenhan hänet varmasti päästettäisiin johonkin muualle.
Pukki tekemässä jatkosopimuksen?
Pukin sopimus päättyy kesään 2014. Reinin mukaan tuore käänne saattaa tarkoittaa sitä, että Pukki voi laittaa nimensä jatkosopimuspaperiin. Muuten Pukki olisi todennäköisesti päätynyt myyntilistalle, kun pestistä on lähtemässä viimeinen kausi käyntiin.
– Eiköhän tuo käytännössä tarkoita sitä, että jossakin vaiheessa seuraavaa puolta vuotta aletaan keskustella jatkosopimuksesta. Sillä tavallahan se aina yleisesti ottaen menee. Jos Schalkessa ei olisi kiinnostusta Pukin palvelussa, sitten hänet olisi ilman muuta laitettu tässä kohtaa lihoiksi.
Reini myös vahvistaa, että Pukin myymistä hankaloittaa myös se, että vastaavantasoisen kärkimiehen löytäminen samanlaisella summalla olisi erittäin haastavaa.
Jaakko Käyhkö
(Twitter:@JaakkoKayhko)
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa