Haastattelussa ex-liigavalmentaja Harri Kampman – "Paloa valmennukseen on vielä"
SuomiFutis-sivustolla oli ilo jututtaa tällä kertaa Harri Kampmania, joka työskentelee nykyisin erityisopettajana ala-asteella. Keskustelimme suuren jalkapallopersoonan kanssa esimerkiksi hänen valmennuspestistään Skotlannin Valioliigassa. Lisäksi kysyimme hänen mielipidettään Teemu Pukista ja Alexander Ringistä.
Lopetit valmennusurasi ammattilaistasolla vuonna 2009. Vieläkö valmennushommat kiinnostavat?
Valmensin viime ja edellisvuoden Lahden Reippaan B-junioreita. Nyt olemme Lahden Reippaan kanssa 3.divisioonassa. Valmennan siellä. Joukkue on herätetty uudelleen henkiin, ja tällaisessa harrastustoiminnassa olen mukana.
Paloa liigavalmennukseen on vielä. Olen tällä hetkellä siviilityössä opettajana. Jos sopiva haaste löytyy, olen kiinnostunut. Joitain kyselyitä on kyllä tullut, mutta sillä hetkellä ne eivät ole olleet sopivia.
Minkä takia päätit lopettaa ammattilaisvalmennuksen vuonna 2009?
Olin Oulussa. Vaimo asui lahdessa ja kotini oli myös siellä. Se oli vaikea yhtälö.
Lisäksi ei löytynyt sellaista pestiä, johon olisin halunnut tarttua sillä hetkellä.
Sinulla on pitkä valmennusura. Olet valmentanut esimerkiksi Skotlannin Valioliigassa Motherwellin riveissä. Onko tämä se ikimuistoisin pesti urallasi?
Se oli hyvä haaste. Tuli sellainen tunne, että on tehnyt jotain, kun on ulkomaillakin huomattu. En sanoisi ikimuistoinen, mutta mieleenpainuva kokemus varmasti.
Pudotimme Motherwellin sen aikaisessa UEFA-cupissa, ja siitä seurasi, että sain mahdollisuuden siellä.
Oli hienoa, että suomalaisvalmentajaa ja suomalaista valmennusta arvostetaan niin paljon, että sinne kysyttiin.
Pesti jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Mitä tapahtui?
Siinä oli sellaisia juttuja, joita en lähde sen enempää spekuloimaan. Olin valmistautunut siihen, että olisin pidempäänkin siellä – ja ajattelin myös, että tämä saattaisi johtaa johonkin vielä eteenpäin.
Säilyimme sarjassa kauden jälkeen. Mutta sitten omistajaporras vaihtui, asiat muuttuivat ja koin, ettei minulla ollut mahdollista toimia siten kuin olisin halunnut.
Esimerkiksi palkkaamani suomalainen fysiikkavalmentaja erotettiin. Koin ettei se ollut sama työpaikka, johon olin aikaisemmin tullut. Fysiikkavalmentaja oli tavallaan yksi luottohenkilöistäni, joten en ollut enää tyytyväinen siihen tilanteeseen siellä.
Erosin sitten tehtävistäni. Jos ei ole johonkin tilanteeseen tyytyväinen, ja kokee menettäneensä toimintaedellytyksiä, niin ennemmin tai myöhemmin tilanteessa olisi kuitenkin tapahtunut jotain.
Pitäisikö sinun mielestäsi suomalaisten valmentajien hakeutua rohkeammin ulkomaille?
Ensinnäkin uskon, että suomalaiset valmentajat pärjäisivät ulkomailla.
On myös hyvä muistaa, että siellä on kova taistelu paikoista. Maailmalla on paljon sellaisia valmentajia, jotka ovat opiskelleet niin sanotusti pelkästään jalkapalloa, joten tilanne on hiukan erilainen kuin täällä Suomessa. Kun paikkoja on lisäksi vähän, niin suhteita pitää olla. Esimerkiksi näytöt europeleistä ovat kuitenkin sellaiset suomalaisilla valmentajilla, etteivät kansainväliset seurat ole välttämättä kiinnostuneita.
Jotta suomalaiset koutsit pärjäisivät ulkomailla, se vaatisi tietyllä tavalla enemmän sellaisia valmennustiimejä. Liikuttaisiin tiimissä paikasta toiseen, olisi tukena hyvä työyhteisö ja –ympäristö, ja siten voitaisiin tehdä myös hyvää tulosta.
Jotkut valmentajat, kuten Mixu Paatelainen, ovat saaneet tunnettavuutta pelaajauransa myötä. Se antaa paljon mahdollisuuksia, jotka esimerkiksi Mixu on myös hyvin hyödyntänyt. Nyt vaikkapa menestyminen Suomen A-maajoukkueen peräsimessä toisi varmasti lisää näytön paikkoja hänelle ulkomailla.
Olet työskennellyt erityisesti viime aikoina enemmän nuorten pelaajien kanssa. Miten poikien valmentaminen eroaa miesten valmentamisesta?
Kyllähän se tietysti eroaa monella tapaa.
Miehiltä odotetaan enemmän valmiuksia. Heidän pitää olla valmiimpia tekemään tuloksia.
Nuoria pelaaja ohjeistetaan ja opetetaan huippu-urheilijaksi, jotta he voisivat menestyä pelaajana. Valmentaja on auttaja menestyksen tielle.
Toimit aikoinaan Jari Litmasen valmentajana ja olitte muutenkin läheisessä yhteistyössä. Sinulla on siis kokemusta tähtipelaajien kanssa työskentelystä ja heidän käsittelystään. Miten arvioisit Teemu Pukin suorituksia ja hänen tasoaan tällä hetkellä?
Ensinnäkin on pakko sanoa, että Teemu vaikuttaa tosi nöyrältä. Valmentajan näkökulmasta on tärkeää, että pelaaja käyttää nopeasti sen tilaisuuden, jonka hän saa. Siten lunastetaan valmentajien odotukset, ja tämä takaa mahdollisuuksia myös jatkossa. Tässä Teemu on ensinnäkin onnistunut erinomaisesti.
Teemu on pelaajana viimeistelijä. Se nähtiin esimerkiksi sunnuntaina Hamburger SV:tä vastaan, kun Teemulla oli loistavia suorituksia maalipaikoissa, ja yksi osumakin. Nämä ovat asioita, joihin valmentajat tarttuvat. Kun pelaaja käyttää mahdollisuutensa, hän saa peliaikaa myös jatkossa.
Sanotaan, että pelaaja tarvitsee hyvää valmennusta sekä peliaikaa. Teemulla on tällä hetkellä nämä molemmat asiat kunnossa.
Se mikä on myös hienoa, niin Pukki haluaa auttaa joukkuettansa menestymään. Olen varma, että vaihtopenkillä istuessaan, hän odottaa tilaisuuttaan päästä kentälle ja tekemään tulosta.
Entä heikkoudet?
Viimeistelyherkkyys, sellainen nopeus ja varmuus maalintekopaikoissa, on yksi asia. Tämä ominaisuus tulee peliajan ja onnistumisten kautta. Ei tämä mikään Teemu heikkous sinällään ole, mutta lisää pelejä ja onnistumia, niin ominaisuus paranee entisestään.
Sitten yksi juttu, mikä tulee myös lisäämään Teemun tehokkuutta: Kun pelikaverit oppivat täysin tuntemaan Teemun ja luottamaan hänen, niin hän alkaa saamaan vielä entistä enemmän sellaisia palloja, joita hänen kaltaisensa nopea kaveri haluaa ja tarvitsee.
Nyt on vaan toivottava, että Teemu säilyy terveenä. Pitää myös jaksaa harjoitella. En tosin näe sellaista uhkaa, että Teemu jäisi lepäämään laakereillaan. Hänellä on kokemusta Sevillasta, ja siitä vaikeasta ajasta siellä. Nyt Teemu varmasti haluaa käyttää mahdollisuutensa.
Teemun rohkeudesta muuten kertoo myös se, että hän on uskaltanut nuorena poikana lähteä Espanjaan hakemaan lisää jalkapalloilullista oppia.
Entä miten näet Alexander Ringin tilanteen?
Hänen apunsa on nopeassa reagoinnissa, kaksinkamppailuissa ja huikeassa taistelutahdossa. Tuossa roolissa pelaajalta vaaditaan paljon, sillä pitää olla valmis antamaan ja ottamaan kolhuja. Se vaatii kovaa asennetta, ja sitä kyllä Ringiltä löytyy.
Läpilyönnin aika on sitten ensi vuonna. Usein pelaajilla menee se ensimmäinen vuosi totuttelemiseen. Teemua helpotti hänen kokemuksensa Sevillasta. Alexia toki auttaa myös saksalaisen juniorimyllyn läpikäyminen.
Ringin täytyy vahvasti sisäistää se, missä hän on parhaimmillaan. Ja sitten hänen täytyy tuoda nuo aseet joukkueen käyttöön. Kun tämä onnistuu, hänelle kertyy varmasti peliaikaa. Hänellä on sellaisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat menestyksen.
Haastattelu: Jaakko Käyhkö
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö