100 vuotta ensimmäisestä maaottelusta

Tänään lauantaina tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi ensimmäisen virallisen ottelunsa. Ensimmäinen mittelö käytiin siis 22. lokakuuta 1911 ja vastustajana oli tuolloin rakas naapurimme Ruotsi.
Helsingin Eläintarhan kentälle oli kokoontunut arviolta tuhat henkilöä toteamaan, miten vuosikymmeniä myöhemmin Huuhkajiksi nimetty porukka otti ensiaskeleensa kansainvälisellä parketilla. Suomi johti kamppailua jo viiden minuutin jälkeen kahdella osumalla, mutta lopulta länsinaapuri oli vahvempi lukemin 2-5.
Sinivalkoinen miehistömme pelasi ottelun ilman valmentajaa. Kentällä nähtiin yksitoista pelaajaa, jotka kaikki edustivat helsinkiläistä seuraa. Ruotsalaisten riveissä puolestaan peräti kymmenen miestä oli IFK Uppsalan miehiä. Katso historiallisen ottelun tilastokooste hieman alempaa.
Suomella 722 A-maaottelua pelattuna
Suomen A-maajoukkue on tahkonnut satavuotisen taipaleensa aikana yhteensä 722 A-maaottelua, joiden saldona on 172 voittoa, 149 tasapeliä ja 401 tappiota, maalieron ollessa 848-1599.
Nykyluotsi Mixu Paatelainen on joukkueen 24. päävalmentaja. Lisäksi alkuvuosina pelattiin useita maaotteluita ilman vastuuvalmentajaa. Useimmin penkin päässä on istunut Olavi Laaksonen, joka vuosina 1962-1974 sai kasaan 91 maaottelua.
Eniten voittoja on kasassa Antti Muurisella, joka vuosina 2000-2005 nappasi 72 luotsaamassaan kamppailussa 34 kertaa täyden pistepotin.
Jari ”Kuningas” Litmanen ennätysmiehenä
//
Pelaajatilastojen ykkösenä niin ottelu-, maali- kuin minuuttimäärissäkin löytyy Jari Litmanen, jolla on maaotteluita peräti neljältä eri vuosikymmeneltä. Tämän uutisen pääkuvassa ”Kuningas” keskittyy uransa ensimmäiseen karsintaotteluun eli 12. syyskuuta 1990 pelattuun EM-karsintaan Portugalia vastaan (tulos 0-0).
Litmasella on kasassa 137 ottelua, joista 120 avauskokoonpanossa. Lisäksi mies on tehtaillut ennätykselliset 32 osumaa ja kantanut Huuhkaja-paitaa huikean 10.041 peliminuutin ajan.
Suomen A-maajoukkueen ensimmäisen ottelun tilastot
- Ottelu: 22.10.1911 Suomi-Ruotsi 2-5 (2-1)
- Paikka: Eläintarha, Helsinki
- Yleisömäärä: 1000
- Erotuomari: Arvo Eerikäinen (Suomi)
- Maalit: 1-0 Uno Lindbäck (3.), 2-0 Paul Jerima (5.), 2-1 Ludvig Eriksson (40.), 2-2 Karl Persson (46.), 2-3 Adrian Brolin (65.), 2-4 Adrian Brolin (86.), 2-5 Rudolf Andersson (88.)
- Suomi: Gustaf Holmström (HIFK), Jalmari Holopainen (HJK), Gösta Löfgren (HIFK), Kaarlo Soinio (HJK), Uno Lindbäck (HIFK), Viljo Lietola (HJK), Lauri Tanner (HJK), Paul Jerima (Sport, Hki), Jarl Öhman (HIFK), Ernst Schybergson (KIF), Algoth Niska (HIFK)
- Ruotsi: Gerhard Pettersson (IFK Uppsala), Janne Hellgren (IFK Uppsala), Sven Pettersson (IFK Gävle), Sven Svensson (IFK Uppsala), Hans Lindman (IFK Uppsala), Erik Bohlin (IFK Uppsala), Gunnar Pleijel (IFK Uppsala), Karl Persson (IFK Uppsala), Ludvig Eriksson (IFK Uppsala), Adrian Brohlin (IFK Uppsala), Rudolf Andersson (IFK Uppsala)
//
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen