Litmanen: Lahti ei ainoa vaihtoehto
Jari Litmasen jatkaminen FC Lahden riveissä ei ole vielä sementoitu, vaikka neuvotteluyhteys on avattu äskettäin FC Lahden seurajohdon kanssa.
Litmanen kertoi avoimesti Radio Voiman haastattelussa, että FC Lahti ei ole suinkaan ainoa vaihtoehto tulevalle kaudelle.
//
– Voin ajatella vaihtoehtoa, että mä täällä pelaan, mutta ei tässä nyt olla lopullista päätöstä tehty minkään suhteen. Katotaan tulevat päivät, mitä ajatuksia tulee.
– En poissulje missään nimessä tietysti tätä Lahtea. Mä teen päätöksen jossain vaiheessa, en osaa sanoa, mikä päivä se voisi olla.
Litmasen lopullista päätöstä ei ole helpottanut ainakaan se tosiseikka, että FC Lahden pelaajapakka ei ole vieläkään lopullisessa koostumuksessa, vaikka sarjakauden alku on jo ovella.
– Tässä on tietysti elänyt tää joukkue koko talven ja kevään ja kahdessa viimeisessä harjoituspelissä on ollut vasemman puolustajan testaaminen ja tietysti topparin paikka on elänyt.
– Sekin varmistuu vasta tämän viikon aikana, että mikä se alakerran koostumus on. Tässä on monia asioita, ettei se minun asia ole se suurin eikä toiseksi suurin ongelma. Minkä takia näiden muiden asioiden kanssa on mennyt niin pitkään?
Litmanen pallottelee tuttuun tyyliinsä ja jättää tulevan kauden seuraspekulaatiot muiden harteille. Selvää on kuitenkin se, että FC Lahden kannattajat eivät vielä voi herutella Litmasen diilistä.
– Oma tunne on varmasti se tärkein – pelaako ja missä pelaa? FC Lahti on ollut minun joukkueeni, mutta se ei ole ollut ainoa vaihtoehto. Toistaiseksi olen pelannut FC Lahdessa, mutta se ei tarkoita, että automaattisesti pelattaisiin Lahdessa, kertoo Litmanen Radio Voimalle.
//
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä