Maajoukkueen kulmakivi Sami Hyypiä ei tiedä vieläkään Huuhkaja-uransa jatkosta. Vahvasti Saksan Bundesliigan Leverkusenissa pelannut Hyypiä jättää tärkeän päätöksen tulevaan kesään.

//

– Teen päätöksen kesän aikana. Se on paras ajankohta joukkueen ja itseni kannalta, Hyypiä totesi Aamulehdelle sunnuntaina.

Selvää on kuitenkin se, että Hyypiää ei nähdä harjoitusmaaotteluissa toukokuussa, jolloin Suomi kohtaa Viron ja Puolan.

– Näin joukkue saa valmistautua siihen, jos en ole syksyllä mukana. Siinä ei olisi joukkueen kannalta järkeä, jos pelaisin ne pelit ja jäisinkin kesällä pois, Hyypiä sanoo.

Hän myöntää, että olisi kutkuttavaa haastaa juuri Hollanti ja Ruotsi EM-karsinnoissa.

– Silti arvontojen tulos ei ratkaise päätöstäni. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka monet niin luulevat, vastasi Hyypiä Aamulehdelle.

Hyypiän faneja ihmetytti suuresti, kun miestä ei nähtykään tositoimissa viime viikonloppuna. Leverkusen joutui pelaamaan sarjajohtaja Bayern Müncheniä vastaan ilman alakerran johtohahmoaan.

– Tunsin viimeistelytreeneissä venähdyksen takareidessä. Päätimme lauantaiaamuna, ettei loppukautta kannata riskeerata.

//