OPS teki voitollisen tuloksen – ”Tästä on hyvä jatkaa”
Oulun Palloseura-jalkapallo ry teki päättyneellä tilikaudella 53 062,44 euron tuloksen, seura tiedottaa.
Voitollisen tilinpäätöksen arvoa nostaa se, että tilikauden aikana OPS rakensi noin kahden miljoonan euron harjoitushallin valmiiksi. Seuran tiedotteen mukaan harjoitushalli on OPS:n neljässä vaiheessa rakentaman harjoituskeskuksen ensimmäinen osa. Opetusministeriön OPS:lle myöntämä 750 000 euron valtionavustus ei ole mukana tuloslaskelmassa.
– Seuran puheenjohtajana olen erityisen iloinen, että onnistuimme siinä, mikä on meidän pääprioriteetti eli talouden kivijalka. Täytyy kiittää hyvästä tilinpäätöksestä seuramme manageria, Miika Juntusta ja muuta markkinointitiimiä, OPS-jalkapallo ry:n puheenjohtaja Hannu Takkula sanoo.
– Tästä on hyvä jatkaa tähän kauteen. Iso asia on se, että OPS:n harjoitushalli on saatu nyt valmiiksi ja pääsemme hyödyntämään sitä ensi talvena täysimääräisesti. Positiivinen tilinpäätös on signaali siitä, että otamme niitä askelia, mitä olemme luvanneet ottaa.
– Viime kausi ei ollut urheilullisesti aivan sitä, mitä odotettiin, mutta päävalmentajamme Luiz Antonio teki kuitenkin hienoa työtä ja saatiin lopulta urheilullinenkin tulos hyväksi, hän jatkaa.
Tavoitteena nousu Veikkausliigaan
OPS sijoittui viime kaudella Ykkösessä viidenneksi. Seuran hallituksen mukaan OPS etenee aikataulussa tavoitteidensa kanssa. Palloseuran toiminnan pääajatuksena on luoda seuralle ensin vakaa taloudellinen pohja sekä rakentaa olosuhteet ja organisaatio kuntoon.
Kilpailutoiminnan tavoitteena on nousu Veikkausliigaan.
Viime tilikauden voitto käytetään OPS:n harjoituskeskuksen toisen osan eli harjoitushallin päätyyn rakennettavan seuratalon investointeihin. Noin 1450 neliömetrin kokoiseen seurataloon tulee muun muassa viisi asuntoa, toimistotiloja, neuvotteluhuone, VIP-tilat, pukuhuoneet, pyykkitupa, kuntosali ja ravintola, josta on näkymä harjoitushallin puolelle. Seuratalo valmistunee keväällä 2014.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Álvaro Morata jättämässä Italian kentät – AC Milan havittelee maalitykkiä korvaajaksi
- Kreikkalaispelaaja jättää AC Oulun – sopimus purettu
- Ashley Coffey siirtyi Kiinan toiselle sarjatasolle
- KuPS nappasi kilpailijan luottopelaajan
- Mestarien liigan pudotuspeleissä heti kahden jalkapallojättiläisen herkkupala – suomalaisen seuralle hurja haaste
- Lähde: Seurat sopimukseen – Glen Kamara siirtyy Saudi-Arabiaan
- Bayer Leverkusen vahvistuu Espanjan maajoukkueessa nähdyllä puolustajalla
- Pikkuhuuhkajien tähden uusi seura vahvistui
- Hollannin maajoukkuepelaaja siirtyy pysyvästi Saksaan 81 miljoonan euron hintaan
- Neymar vahvisti odotetun uutisen videolla – ”En malta odottaa”
- Bayern-hyökkääjä haluaa vaihtaa maisemaa – herättänyt paljon kiinnostusta: ”Emme koskaan saaneet näin paljon puheluita”
- Joel Pohjanpalon kipparoima Venezia teki uuden hankinnan La Ligasta
- HJK:n uusi hankinta loukkaantui
- Hollannin maajoukkuepelaaja siirtyy pysyvästi Saksaan 81 miljoonan euron hintaan
- Eurooppa-liigan liigavaihe pelattiin loppuun – näin kävi
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Neymar vahvisti odotetun uutisen videolla – ”En malta odottaa”
- Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa – tässä Rennesin ykkösvaihtoehto uudeksi luotsikseen
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin
- Pikkuhuuhkajien tähden uusi seura vahvistui