Teemu Pukki teki suomalaista futishistoriaa

FC Schalken suomalaishyökkääjä Teemu Pukki iski kaksi taidokasta osumaa Hannoverin verkkoon sunnuntaina 2-2 päättyneessä bundesliigaottelussa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun entinen HJK-kärki pääsi tositoimiin Saksan pääsarjassa ensimmäisestä minuutista lähtien.
Samalla Pukki teki suomalaista futishistoriaa, sillä hän nousi Pasi Rautiaisen ja Ari Hjelmin rinnalle ainoina kahden maalin iltaan Bundesliigassa yltäneinä suomalaisina. Edellisillä vastaavan tempun tehneillä löytyy yllättävää kosketuspintaa Pukin maaleihin.
Rautiaisella kaksi tuplamaalia Bundesliigassa
//
Hjelm pelasi kautena 1988-1989 32 ottelua Saksan pääsarjassa Stuttgarter Kickersin riveissä. Osumia syntyi yhteensä viisi, joista kaksi samassa ottelussa toukokuussa 1989 Pukin tavoin Hannoverin verkkoon.
Rautiainen puolestaan esiintyi kausina 1980-1985 Bundesliigassa Bayern Münchenin, Werder Bremenin ja Arminia Bielefeldin paidassa. Maaleja syntyi pääsarjassa 14, joista kahdesti kaksi samassa pelissä: Marraskuussa 1982 ja lokakuussa 1984 Rautiainen teki bielefeldiläisjoukkueelle molempina kertoina kaksi osumaa – ja molemmilla kerroilla vastustajana oli Pukin nykyseura FC Schalke!
Pukista yhdeksäs suomalainen maalari Saksan pääsarjaan
Teemu Pukin avausosumat Bundesliigassa nostivat suomalaisten maalintekijöiden määrän yhdeksään Saksan pääsarjassa. Aiemmin osumia olivat Rautiaisen ja Hjelmin ohella laukoneet Mikael Forssell, Petri Pasanen, Jari Litmanen, Sami Hyypiä, Joonas Kolkka ja Juhani Peltonen.
Suomalaisten sisäisen maalipörssin kärjessä ovat Forssell ja Rautiainen neljällätoista osumalla.
//
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jani Honkavaara lähtee murtamaan Djurgårdenin derbykirousta: ”Olen kuullut, että minusta tulee Tukholman kuningas, jos…”
- KuPS nappasi kauden avausvoittonsa – IF Gnistan sai kylmää kyytiä Turussa
- Jättiyllätys Suomen Cupissa – Reipas pudotti FC Lahden
- Viljami Sinisalon Celtic lähellä Skotlannin mestaruutta – tarvitsee Topi Keskisen Aberdeenin apua
- AC Milan -luotsi kehui vastustajan faneja karmean loukkaantumisen jälkeen
- Lionel Messin tulevaisuus ratkeamassa
- Joel Pohjanpalo jatkoi mieletöntä maalitehtailuaan Palermossa
- Santeri Hostikka törkytempusta ulos – HJK hävisi taas

- Puolitoista vuotta ilman seuraa ollut Niko Hämäläinen testille KuPSiin